Twitter

Venäläisyhtiöille ei yhtäkään länsivaluuttalainaa heinäkuussa

Venäläisyhtiöt eivät heinäkuun aikana ottaneet lainkaan dollari- frangi- tai euromääräisiä kansainvälisiä luottoja, kirjoittaa talouslehti Vedomosti Bloombergin tietoihin viitaten. Näin tapahtuu ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Viime vuoden aikana venäläiset ottivat ulkomaisilta luottomarkkinoilta lainaa 59,2 miljardia dollaria, näistä 78,2% Länsi-Euroopan pankeista ja 13% amerikkalaispankeista.

Kansainvälisten luottomarkkinoiden volyymi on supistunut merkittävästi länsimaiden ja Venäjän välien kiristyttyä Ukrainan tilanteen johdosta. Venäläisyhtiöt ottivat vuoden 2014 alkupuolella 3,9 kertaa vähemmän lainaa ulkomailta kuin viime vuoden vastaavana jaksona. Lainasumma oli 6,7 miljardia dollaria, mistä raaka-ainetuottajien osuus 3,5 miljardia dollaria eli 82% viimevuotista vähemmän.

Valtaosa ulkomaisista pankeista on tiukentanut lainapolitiikkaansa venäläishakijoiden suhteen

– Tämä koskee sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä. Tämän tietäen suurin osa venäläisyrityksistä ei ole edes hakenut lainaa epäedullisten ehtojen tai torjunnan uhatessa, sanoo Macro Advisoryn osakas Chris Weafer.

Weafer toteaa, että vaikka Ukraina-pakotteet ole julistaneet Venäjää luottosaartoon, pankit ovat oma-aloitteisesti tehneet johtopäätöksiä. Citin Tina Fordham toteaa pankkien kyllä myöntävän lainaa venäläisyhtiöille, mutta vaativan suurta riskikorvausta.

Samaan aikaan kansainväliset pankit supistavat sijoitustoimintaa venäläisyhtiöihin. Mm. Bank of America on supistanut luottojaan venäläisasiakkaille kuluvan vuoden alkupuoliskolla 41%:lla, Citibank huhti-heinäkuussa 5,3%:lla viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Myös brittipankit Lloyds ja Royal Bank of Scotland ovat ilmoittaneet supistavansa operaatioitaan Venäjällä. Poliittinen epävakaus Venäjällä ja Ukrainassa saa sijoittajat levottomiksi monien pelätessä pakotteiden aiheuttamaa vahinkoa Venäjän taloudelle sekä uusia rajoituksia.

Venäjän hallitus on luvannut taata venäläisyritysten lyhyen aikavälin likviditeetin, mutta pakotteiden vaikutusta pitkällä tähtäimellä ei vielä ole analysoitu, sanoo Dmitri Polevoi ING:sta. Lisäksi venäläisyhtiöt kääntyvät entistä aktiivisemmin Aasian suuntaan kuten Hongkongin, Singaporen ja Yhdistyneiden Arabiemiraattien pankkien puoleen, sanoo Chris Weafer.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?