Twitter
Premium asiakkaat voivat julkaista oman tiedotteensa Profiili-sivultaan.

Wirma: Venäläinen WiseSoil Green Innovation -kilpailun voittajaksi

  • status
  • Kommentoi

Green Innovation 2014 –kilpailun voittaja julkistettiin Lappeenrannassa 5.6.2014 järjestetyssä tapahtumassa. Viiden finalistin joukosta voittajaksi nousi venäläisen WiseSoilin orgaaniseen jätteen hyödyntämistä tehostava teknologia. Kilpailuun osallistui 38 keksintöä 11 maasta.

Tuomariston puheenjohtaja Lureco Oy:n toimitusjohtaja Pertti Miettunen arvioi finalistien kilpailutöitä hyvin tasaväkisiksi, vaikka näin lyhyessä ajassa yhtiöiden todelliseen kilpailukykyyn on vaikea ottaa syvällisesti kantaa. Voittaja nousi kuitenkin tuomariston pisteytyksen perusteella selkeästi parhaaksi.

– WiseSoilin innovaatio oli kaikilla osa-alueilla vahvin tai toiseksi vahvin eikä heillä ollut esityksessään mitään suuria heikkouksia. Varsin usein startupit keskittyvät ainoastaan teknologian esittelyyn, mutta voittajatiimiläiset olivat myös tunnistaneet kilpailuun ja tiimin osaamiseen liittyviä riskejä ja kehittämisalueita, Miettunen kertoo.

Kilpailun pääpalkintoina ovat ilmaiset toimitilat vuodeksi Lappeenrannan Technopolis Skinnarilan yksiköstä sekä voittajatiimille räätälöity, USA:n suurlähetystön järjestämä verkottumismatka Yhdysvaltoihin. Tämän lisäksi voittaja pääsee neuvottelemaan osittain Lappeenrannan teknillisen yliopiston omistaman Lureco Oy:n kanssa 20 000 euron pääomasijoituksesta.

WiseSoilin toimitusjohtaja Aleksandr Smotritskiy oli iloinen voitostaan.
– Olemme kehittäneet teknologiaa tähän asti täysin omalla pääomalla ja uskon voiton vaikuttavan todella merkittävästi ideamme kehittämispolkuun. Olemme saaneet Lappeenrannan vierailun aikana paljon uusia kontakteja ja meillä on jo huomiseksi sovittu tapaaminen tuotekehitysyhteistyöhön liittyen Lappeenrannan teknillisen yliopiston professorin kanssa.

Voittajan lisäksi pitsaukseen osallistuivat neljä muuta finalistia: teollisuuden energiatehokkuutta kehittävä menetelmä Etelä-Koreasta; Lumine – älykäs ulkovalaistusjärjestelmä Suomesta; Technology – luomulannoitteen valmistusteknologia Venäjältä ja suurnopeustekniikkaan liittyvä High speed EDEN Suomesta.

Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla järjestetyssä tilaisuudessa tiimeille annettiin kymmenen minuuttia aikaa esitellä ja myydä ideansa yleisölle sekä tuomaristolle. Kilpailutöitä arvioitiin erityisesti kaupallisen potentiaalin, liiketoimintamallin, skaalautuvuuden ja kansainvälisyyden näkökulmista. Tuomaristossa olivat venäläiset George Gogolev Russian Venture Companystä, Sergey Salkutsan Polyteknisestä Teknoparkista, Yuri Sibirsky Skolkovosta, italilainen Gianluca Salvatori Green Innovation Factorysta sekä suomalaiset Kari Herlevi Tekesistä ja Timo Vartiainen Flowrox Oy:stä.

Lisätietoa:

Pertti Miettunen, toimitusjohtaja, Lureco Oy, puh. 040 557 3232, pertti.miettunen@lureco.fi

Eeva Pihlajaniemi, kansainvälistymispäällikkö, Wirma Lappeenranta Oy, puh. 044 052 3056, eeva.pihlajaniemi@wirma.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?