Twitter

Teollisuustuottajien luottamus talouteen ennätyksellisen alhaalla

Venäläisten teollisuustuottajien luottamusta maan talouteen kuvaava indeksi laski helmikuussa prosenttiyksikön ja on painunut alimmilleen neljään vuoteen. Asia ilmenee Venäjän talouskorkeakoulun katsauksesta.

Talouskorkeakoulun asiantuntijat toteavat, että vaikka mitään merkittäviä pudotuksia ei ole nähty, Venäjän teollisuus jatkaa edelleen taantumistaan. Maaliskuussa teollisuustuottajien keskuudessa toteutetusta kyselystä ilmeni, että teollisuuden tilanne on jonkin verran huonontunut lähes kaikilla sektorin tilaa kuvaavilla mittareilla. Vain 18 % kyselyyn vastanneista totesi, että yritys on kasvattanut tuotantoaan maaliskuussa helmikuuhun verrattuna. Ennuste tuotannon määristä oli huonoimmillaan kahteen vuoteen.

Myös teollisuustuottajien finanssimittarit osoittavat hiipumisen merkkejä: 22% kyselyyn vastanneista kertoi yrityksensä tuottojen pienentyneen maaliskuussa, verkkolehti Lenta.ru uutisoi. Maaliskuussa myös yhä useampi teollisuustuottaja uskoi raaka-aineiden ja jalostettujen tuotteiden hintojen nousuun. 25 % kyselyyn vastanneista oli todennut raaka-aineiden hintojen nousseen maaliskuussa.

Talouskorkeakoulun ennusteiden mukaan teollisuustuottajiin voivat lähikuukausien aikana iskeä vakavasti ruplan kurssin heikkenemisen jatkuminen, mikä johtaisi ulkomailta tuotujen tuotantovälineiden ja materiaalien kallistumiseen. Teollisuuden aloista taantuma on tällä hetkellä iskenyt pahiten autonvalmistajiin, jotka ovat muutenkin joutuneet kärsimään hiipuneesta kysynnästä. Alalla on aloitettu jo irtisanomisia.

Venäjän talouskehitysministeriön mukaan kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana investointipako Venäjältä oli 60 miljardia dollaria, eli enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?