Twitter

Inflaatio kiihtyi odotetusti heinäkuussa

Kuluttajahinnat nousivat heinäkuun aikana 1,2 % eli nopeimmin yli vuoteen. Hintojen nousun kiihtyminen johtui heinäkuun alussa tapahtuneista asumiseen liittyvien kunnallispalveluiden hintojen korotuksista. Asiasta uutisoi Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos.

Näitä säänneltyjä hintoja nostetaan tavallisesti joka vuoden alussa, mutta tänä vuonna korotuksia myöhennettiin kesään. Esimerkiksi kaasu kallistui 13 %,sähkö sekä vesi 6 % ja lämmityskustannukset 5 %.Kuluttajahintojen vuosinousu oli heinäkuussa 5,6 %.

Hallituksen tavoite on, että joulukuussa inflaatio on 5–6 %. Asiantuntijat odottavat jonkin verran tätä nopeampaa hintojen nousua. Viime vuoden lopussa vuosi-inflaatio oli 6,1 %.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?