Luennoitsija kertoo:
- Länsimaisessa lehdistössä voitte tavata väitteitä, joiden mukaan painovoiman lain keksi sir Iisac Newton. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa: Neuvostoliitossa painovoima oli olemassa jo kauan ennen Newtonia.
Viisi suurinta vakuutusyhtiötä hallitsee yli 40 % markkinoista
Venäjän vakuutussektorilla toimii suuri määrä vakuutusyhtiöitä, mutta moni niistä toimii vain rajoitetuilla aloilla, Suomen Moskovan suurlähetystö uutisoi kotisivuillaan. Merkittävimmät markkinat Venäjällä ovat edelleen auto- ja sairausvakuutus.
Vakuutuspreemioilla mitattuna maan suurin vakuutusyhtiö on valtion Rosgosstrah, jonka markkinaosuudeksi arvioidaan 15 %. Noin puolet yhtiön preemioista on autovakuutuksia. Toiseksi suurin vakuutusyhtiö on Gazpromin vakuutusyhtiö Sogaz, jolla on luontevasti merkittävä rooli yrityssektorilla.
Muut suuret vakuutusyhtiöt ovat ensisijaisesti suurten pankkien omistuksessa. Viisi suurinta kattaa yhteensä noin 42 % koko markkinoista ja suurimmat 20 yhtiötä kattavat arviolta 72 % markkinoista (2010). Ennen kriisiä (2008) viiden suurimman osuus oli 35 % ja 20 suurimman osuus 65 % markkinoista.
Uutiset
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu


