Venäläinen kohudokumentti tulehduttaa Venäjän ja Valko-Venäjän suhteita
Venäläinen valtakunnallinen televisiokanava NTV esitti viime perjantaina toisen osan kohua herättäneestä ”Kummisetä” –dokumenttielokuvasarjasta. Sarjassa kerrotaan maan nykyisen presidentin Aleksander Lukashenkan hirmuhallinnosta sekä muun muassa Valko-Venäjällä sattuneista lukuisista oppositioaktivistien murhista sekä katoamisista. Venäläisdokumentissa todetaan kiertelemättä, että tekojen taustalla olisi Valko-Venäjän nykyinen hallinto, verkkolehti Delfi uutisoi.
”Kummisetä” -dokumenttisarjan toinen osa esitettiin Venäjän televisiossa vain pari päivää sen jälkeen, kun Valko-Venäjän televisio oli esittänyt Venäjän johdon silmissä huonossa huudossa olevan Georgian presidentti Mihail Saakashvilin haastattelun. Tuolloin muun muassa Venäjän parlamentin alahuoneen puhemies Boris Gryzlov kuvasi haastattelun esittämistä ”epäystävällismieliseksi teoksi”, verkkolehti GZT.ru uutisoi.
Saakashvilin haastattelu puolestaan esitettiin Valko-Venäjän televisiossa vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun Venäjällä oli esitetty Lukashenkaa parjaavan ”Kummisetä” –dokumentin ensimmäinen osa.
”Kummisetä” –dokumentin tekijät kuvaavat Lukashenkan Valko-Venäjää ”totalitaariseksi diktatuuriksi”. Itse Lukashenkaa verrataan dokumentissa hirmuhallitsija Josif Staliniin ja jopa Adolf Hitleriin. Lukashenkan henkilökohtaisen omaisuuden suuruudeksi dokumentin tekijät arvioivat noin 12 miljardia dollaria.
”Kummisetä” –dokumenttisarjan ensimmäinen osa esitettiin Venäjällä heinäkuun alussa, juuri ennen Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin huippukokousta. Heti seuraavana päivänä Valko-Venäjän parlamentin puhemies Anatoli Rubinov ehätti vaatia, että venäläisten televisiokanavien lähetykset Valko-Venäjällä olisi sensuroitava.
Aleksander Lukashenka on viime perjantaina antamassaan haastattelussa vakuuttanut, että viimeaikaisen ”loanheiton” taustalla ovat hänen ”venäläiset kollegansa”.
- Tiedän, kuka näitä käskyjä antaa ja kuka ohjailee tätä prosessia, Lukasnehka totesi medialle perjantaina.
Samalla hän myös totesi, että Valko-Venäjä ei aio vastata loanheittoon.
Eräänlainen vastaveto Kummisetä-dokumentin toisen osan esittämiselle annettiin kuitenkin jo maanantaina, jolloin Aleksander Lukashenka kertoi tiedotusvälineille, että on saanut Georgian presidentti Mihail Saakashvililtä kutsun vierailla Georgiassa. Lukashenka kertoi Saakashvilin esittäneen kutsun presidenttien välisessä kahdenvälisessä tapaamisessa Ukrainassa. Tapaaminen oli salattu tiedotusvälineiltä.
- Tapaamisemme ei ollut suunnattu ketään vastaan. Emme aio muodostaa Georgian kanssa minkäänlaista koalitiota ketään vastaan, Lukashenka kommentoi tapaamista maanantaina uutistoimisto Rosbaltin mukaan.
Venäläisten ulkopolitiikan asiantuntijoiden mukaan Lukashenkan hallinnon vastaisten dokumenttien esittäminen Venäjällä kielisi siitä, että Kreml olisi halukas lopettamaan tukensa Lukashenkalle ja tukemaan vallanvaihtoa Valko-Venäjällä. Venäläisen sanomalehti Kommersantin mukaan asian tekee tällä hetkellä ongelmalliseksi se, että Valko-Venäjän oppositiossa ei ole ketään sopivaa henkilöä, jota Kreml voisi tukea Aleksander Lukashenkan syrjäyttämiseksi. Venäjällä esitetyt dokumenttielokuvat saattavat kuitenkin aktivoida Valko-Venäjän oppositiota valmistautumisessaan presidentinvaaleihin, kirjoittaa Kommersant.
Venäläisen Nezavisimaja Gazetan haastattelemat valkovenäläiset asiantuntijat puolestaan arvioivat, että kriittisillä dokumenteilla Kreml pyrkisi ”saattamaan ruotuun niskuroivan liittolaisensa”.
Lukashenka-dokumentit esittäneen televisiokanava NTV:n omistaa Gazprom-media, jonka puolestaan omistaa valtiollinen maakaasumonopoli Gazprom.






