Venäjän vienti on kehittynyt ennustettua heikommin

Viennin, jonka osuus Venäjän BKT:sta on yli 30 %, arvioitiin vielä kesän ja alkusyksyn ennusteissa kasvavan määrältään noin 3–4 %. Vienti on kuitenkin kehittynyt huomattavasti vaisummin, Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT kertoo viikkotiedotteessaan.

BKT:n kysyntäeriä koskevissa tilastolaitoksen tiedoissa, jotka kattavat tavaroiden viennin lisäksi myös palvelujen viennin, viennin määrä lisääntyi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 1,7 % vuoden takaisesta; sen sijaan kausitasoitettu viennin määrä ei vuoden toisella neljänneksellä kasvanut ensimmäisestä neljänneksestä. Venäjän tullin mukaan tavaraviennin määrä oli vuoden ensipuoliskolla hieman pienempi kuin vuotta aiemmin ja tammi-syyskuussa noin 2 % pienempi kuin vuotta aiemmin.

Venäjän kokonaisviennin määrän toteutunutta heikompaa kehitystä on ehkäissyt etupäässä maakaasun viennin kasvu – maakaasua vietiin tammi-syyskuussa 13 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Raakaöljyn vienti on vähentynyt pari prosenttia vuoden takaisesta, kuten myös öljytuotteiden vienti, sillä öljyn ja öljytuotteiden kotimainen kulutus kasvaa tuotantoa nopeammin. Vuoden ensimmäisen puoliskon voimassa ollut viljan vientikielto on osaltaan painanut alaspäin Venäjän kokonaisviennin määrää väliaikaisesti.

Metalli- ja metallituoteteollisuus, joka muodostaa lähes maakaasun suuruisen vientilohkon, vei metalleja tammisyyskuussa merkittävästi viimevuotista vähemmän mutta on osin pystynyt lisäämään jatkojalosteiden vientiä. Rautametallien vientimäärät supistuivat yli kymmenesosan, mm. kotimaiseen käyttöön menevien jatkojalosteiden tuotannon kasvun johdosta. Venäjän keskeisistä värimetalleista kuparin vienti on romahtanut (noin -70 %), sillä jatkojalostus ja jalosteiden vienti on lisääntynyt. Muun muassa tähän on tähdännyt tänä vuonna käyttöönotettu kuparin vientitulli. Nikkelin vienti on vähentynyt kolmasosan heikentyneen kysynnän takia.

Venäjän vientitulojen lisääntyminen tänä vuonna, kuten monena vuonna 2000-luvun mittaan, on perustunut vientihintoihin, jotka Venäjän tullin mukaan olivat tammisyyskuussa 25–30 % korkeammalla kuin vuotta aiemmin. Toisaalta keskeisten vientihyödykkeiden hinnoista tämän vuoden mittaan on noussut vain maakaasun hinta, jonka muutokset Venäjän osalta seuraavat yleisesti ottaen öljyn hinnan muutoksia noin puolen vuoden viiveellä. Raakaöljyn ja öljytuotteiden vientihinnat ovat olleet lievässä laskusuunnassa keväästä alkaen. Rautametallien ja värimetallien hinnat ovat laskeneet suunnilleen 15–30 % tämän vuoden alkupuoliskolla saavuttamistaan taantuman jälkeisistä huipputasoistaan.

suomenpankki.fi