Venäjän keskuspankki valmistautuu heikentyvään taloustilanteeseen

02.12.2011 | Talous ja kauppa | 294

Keskuspankki helpotti viime viikolla pankkien keskuspankkirahoituksen saantia lieventämällä lainojen vakuudeksi hyväksymilleen arvopapereille asetettuja vaatimuksia. Lievennysten jälkeen vakuudellista lainaa saa käytännössä samoin ehdoin kuin vuosien 2008–2009 kriisin aikana, Suomen pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT kirjoittaa viikkotiedotteessaan.

Eurooppalaisten pankkien vaikeutunut tilanne on heijastunut niiden venäläisten tytärpankkien toimintaan. Tytärpankit ovat viime aikoina antaneet merkittäviä lainoja emopankeilleen. Suuri osa viime kuukausien pääoman nettoviennistä Venäjältä on muodostunut pankkien lainoista emopankeille. Tämä on osaltaan supistanut pankkisektorin likviditeettiä. Keskuspankki on ollut yhteydessä tytärpankkeihin ja suositellut painokkaasti emopankkien rahoittamisen vähentämistä.

Keskuspankin johtokunta jätti ohjauskorot ennalleen kokouksessaan 25.11. Esimerkiksi yhden päivän huutokauppaluoton minimikorko on 5,25 %. Pankin mukaan korkotaso on sopiva tämänhetkiseen tilanteeseen, jossa inflaatio on vähitellen hidastumassa ja pankkisektorin likviditeettitilanne kiristymässä. Vuosi-inflaatio oli marraskuussa noin 7 %.

Suomen pankki