Venäjän-kaupan barometri: Venäjän talous kasvaa, suomalaiset eivät vielä riehaantuneet

17.05.2011 | Talous ja kauppa | 405

Suomalaisyritysten vienti Venäjälle ja liiketoiminta Venäjällä on syksystä kasvanut puolella Barometri-vastaajista, kun taas puolella se on pysynyt ennallaan. Odotukset seuraavalle vuosipuoliskolle ovat hyvin positiiviset, mutta eivät yltiöoptimistiset. Tullaus ja byrokratia ovat edelleenkin pahimmat ongelmat, mutta rahoitusvaikeudet näyttävät laantuneen merkittävästi. Investointeja on tehty jonkin verran aikaisempaa enemmän ja investointihalukkuus on kasvussa. 87% vastaajista odottaa Venäjän talouden kasvavan lähitulevaisuudessa.

MITEN ON MENNYT?

Vienti Venäjälle, tuonti Venäjältä ja liiketoiminta Venäjällä kasvoivat noin puolella vastaajayrityksistä viimeisten kuuden kuukauden aikana. Saldot pysyttelivät syksyn lukemissa, eli kasvukehitys on polkenut paikallaan.

A. Vienti Venäjälle viimeisten 6 kk aikana, vastaajia 196

49 % vastaajista kertoi viennin kasvaneen, 41 %:lla viennin taso pysyi ennallaan; saldo pysyi syksyn lukemissa, 41. Kaupan alan yrityksillä ja palvelualoilla oli jonkin verran kasvua (saldot 59 ja 46), teollisuudessa sen sijaan hieman laskua (saldo 37). Eniten vienti oli kasvanut suurissa yrityksissä (saldo 48). Suurimmista haasteista tullaus ja byrokratia vaivasivat edelleenkin eniten; kuljetus ja asiakkaiden löytäminen oli tuottanut aikaisempaa enemmän ongelmia, kun taas rahoitusongelmat olivat merkittävästi vähentyneet.

B. Tuonti Venäjältä viimeisten 6 kk aikana, vastaajia 50

Suomalaiset yritykset tuovat pääsääntöisesti raaka-aineita, metalleja ja palveluita Venäjältä. 22% vastanneista kertoi tuontinsa kasvaneen, enemmistöllä (64%) tuonti on kuitenkin pysynyt samana kuin aikaisemmin.

C. Liiketoiminta Venäjällä, viimeisten 6 kk aikana, vastaajia 176

Suomalaisyrityksistä 56 prosentilla liiketoiminta Venäjällä kasvoi ja 38 prosentilla se pysyi aikaisemmalla tasolla. Palvelualoilla oli eniten kasvua (saldo 46), kun taas teollisuudessa ja kaupassa oli hienoista laskua syksyyn verrattuna. Pienillä yrityksillä kehitys oli positiivisinta. Suurimmaksi ongelmaksi pääsi jälleen tullaus, mutta byrokratia ei jäänyt siitä kauaksi. Henkilökunnan löytäminen ja lainsäädännön kiemurat haittasivat aikaisempaa hieman enemmän, kun taas rahoitusongelmat ovat helpottuneet.

I. MITKÄ OVAT ODOTUKSET?

Vahva enemmistö vastaajista odottaa viennin ja liiketoiminnan Venäjällä kasvavan, vaikka saldoluvut viennissä ja tuonnissa samalla tasolla kuin syksyllä. Venäjällä tapahtuvan liiketoiminnan kasvuodotukset ovat hieman voimistuneet. Viennissä kauppa ja Venäjän liiketoiminnassa palvelualat ovat optimistisimpia. Odotukset Venäjän talouden kasvusta jatkuvat positiivisina.

A. Viennin kehittyminen Venäjälle, vastaajia 196

71% vastaajista odottaa vientinsä kasvavan ja 24% uskoo viennin pysyvän nykyisellä tasolla. Kaupan yrityksissä odotukset ovat vahvimmat vaikka valtaosa teollisuus- ja palvelualan yrityksistäkin suhtautuu tulevaisuuteen toiveikkaasti.

B. Tuonnin kehittyminen Venäjältä, vastaajia 50

54% vastaajista suunnittelee pitävänsä tuonnin nykyisellä tasolla, mutta 4% aikoo kasvattaa sitä vahvasti ja 34% jonkin verran. Saldo on lähes samalla tasolla kuin syksyn mittauksessa.

C. Liiketoiminnan kehittyminen Venäjällä, vastaajia 176

Kolmesta mittausryhmästä Venäjällä liiketoimintaa harjoittavat yritykset ovat aikaisempaa jonkin verran optimistisempia; 80% vastaajista odottaa kasvua. Palvelualat uskovat eniten kasvuun, samoin kuin pienet ja keskisuuret yritykset.

D. Venäjän talous, vastaajia 300

Toimialasta ja yrityksen koosta riippumatta 87 % vastaajista odottaa Venäjän talouden kasvavan seuraavien kuuden kuukauden aikana, mikä on syksyn mittausta hivenen verran enemmän.

II. INVESTOINNIT VENÄJÄLLE, vastaajia 300

Uus- ja lisäinvestoinnit Venäjälle ovat hieman lisääntyneet syksystä 2010 ja seuraavien kuuden kuukauden aikana investointien määrä noussee, erityisesti tytäryhtiöihin.

A. Toteutuneet uus- ja lisäinvestoinnit

25 % vastaajista kertoi tehneensä uus- tai lisäinvestointeja Venäjälle, 19 % tytäryritykseen ja 5 % tuotantolaitokseen. Yhteisyritysten määrä lisääntyi myös hieman.

B. Aiotut uus- ja lisäinvestoinnit

Seuraavien 6 kuukauden aikana investointeja suunnitellaan 30 prosentissa yrityksistä; 22 % harkitsee tytäryhtiöihinsä sijoittamista ja 5 % tuotantolaitokseen. Myymälään sijoittaa 1% ja yhteisyrityksiin 5% vastaajista.

Liitteessä tulokset on esitetty graafisessa muodossa,josta käyvät ilmi kaikki saldoluvut: http://ezine2.poutapilvi.fi/go/svkk/5ChbG3U2/ZsDuDt2u/

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Mirja Tiri, puh. 050 433 8168

Tutkimuksen taustatietoja:

* Barometri-tutkimus suoritettiin Suomessa maaliskuussa 2011.
Tutkimuksen suoritti Taloustutkimus Oy
* Kyselyyn vastasi 300 yritysedustajaa
* 96 % vastaajista edusti päällikkö- ja johtajatasoa
* Vastaajien toimialoista 52 % oli teollisuuden ja rakentamisen, 37
% palvelu-, suunnittelu- ja logistiikka-alojen ja 11 % kaupan
alan edustajia.
* Vastaajista 59 % oli pieniä alle 50 hengen yrityksiä, 21 %
keskisuuria (51-249 työntekijää) ja suuria (yli 250 työntekijää)
oli 20 %.

svkk.fi