Luennoitsija kertoo:
- Länsimaisessa lehdistössä voitte tavata väitteitä, joiden mukaan painovoiman lain keksi sir Iisac Newton. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa: Neuvostoliitossa painovoima oli olemassa jo kauan ennen Newtonia.
Venäjän hallitus hyväksyi vuoteen 2015 ulottuvan pankkisektorin kehitysohjelman
Ohjelman tavoitteena on kehittää pankkisektorin lainsäädäntöä ja liiketoimintaympäristöä. Lisäksi valtio aikoo pienentää suoraa omistusosuuttaan pankeissa. Tällä hetkellä valtio omistaa enemmistön maan suurimmista pankeista Sberbankista ja VTB:stä, sekä Gazpromin kautta Gazprombankin.
Kehitysohjelma lupaa myös tiukempaa pankkivalvontaa ja pääomavaatimuksia. Pankkien minimipääoma nousee kehitysohjelman mukaan ensi vuodesta 180 miljardiin ruplaan (4,5 mrd. euroa) ja 300 miljardiin ruplaan (7,5 mrd. euroa) vuodesta 2015.
Muutos tulee pakottamaan pienemmät pankit yhdistymään tai myymään toimintansa isommille pankeille. Muutoksella tavoitellaan pankkisektorin vakauttamista ja pankkitoiminnan tervehdyttämistä. Venäjällä on yhä miltei 1000 pankkia.
Uutiset
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu


