Turistikierros helvetissä. Oppaalta kysytään:
- Miksi Hitler seisoo kaulaansa myöten ***kassa, mutta Stalin vain lantioita myöten?
- Siksi, että Stalin seisoo Leninin olkapäillä.
Venäjällä ennätyshidas inflaatio
Kuluttajahinnat nousivat Venäjällä viime vuoden aikana 6,1 % eli hitaammin kuin koskaan nyky-Venäjän historian aikana. Venäjä kärsi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen pitkään poikkeuksellisen nopeasta inflaatiosta. Vasta vuonna 2009 inflaatio painui alle 10 prosenttiin useamman vuoden ajaksi, Suomen pankki uutisoi.
Viime vuoden rauhalliseen inflaatiokehitykseen vaikuttivat mm. kierrossa olevan rahamäärän hidastunut kasvu, joka osin johtui pääomien lisääntyneestä viennistä sekä se, että federaatiobudjetti oli ylijäämäinen, joten menojen kattamiseen ei tarvittu lisärahaa. Kolmas tekijä oli ruoan hidastunut kallistuminen vuoden 2010 heikon sadon aiheuttaman poikkeuksellisen nopean hinnannousun jälkeen.
Asumiseen liittyvien kunnallisteknisten palveluiden säänneltyjen hintojen nousu on inflaatiota vuodesta toiseen ylläpitävä tekijä. Niiden nousu oli viime vuonna jälleen nopeaa eli 12 %.
Venäjän Talousministeriö ennustaa kuluvan vuoden inflaation jäävän 5–6 prosenttiin.
Uutiset
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu


