Luennoitsija kertoo:
- Länsimaisessa lehdistössä voitte tavata väitteitä, joiden mukaan painovoiman lain keksi sir Iisac Newton. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa: Neuvostoliitossa painovoima oli olemassa jo kauan ennen Newtonia.
Venäjä nousi tärkeimmäksi korkean teknologian tuotteiden vientimaaksi
Venäjä on Suomen tullin mukaan noussut selvästi tärkeimmäksi korkean teknologian tuotteiden vientimaaksi 11 %:n osuudella tavararyhmän koko viennistä.
Korkean teknologian tuotteiden vienti jäi viime vuonna 17 % pienemmäksi kuin vuonna 2009. Viennin arvo oli Tullihallituksen ulkomaankauppatilaston mukaan vajaat 5,3 mrd. euroa. Korkean teknologian tuotteiden tuonti jäi viisi prosenttia edellisvuotista pienemmäksi eli vajaaseen 5,9 mrd. euroon. Tavararyhmän kaupan tase kääntyi pitkään jatkuneen ylijäämäkauden jälkeen yli puoli miljardia euroa alijäämäiseksi.
Korkean teknologian ulkomaankauppa kääntyi loivaan laskuun jo vuoden 2008 aikana. Lasku jyrkkeni taantuman yhteydessä vuonna 2009 ja jatkui muusta ulkomaankaupan kehityksestä poiketen vielä viime vuonnakin. Korkean teknologian osuus koko ulkomaankaupasta painui viime vuonna ennätyksellisen alhaiseksi: osuus viennistä jäi kymmeneen prosenttiin ja osuus tuonnista 11,4 %:iin. Enimmillään vientiosuus oli vuonna 2000 lähes neljännes ja osuus tuonnista miltei viidennes.
Viimevuotiseen heikkoon kehitykseen oli syynä viestintälaitteiden, erityisesti matkapuhelimien, kaupan supistuminen. Useimpien muiden korkean teknologian tavararyhmien kauppa kääntyi kasvuun.
Venäjä nousi selvästi tärkeimmäksi korkean teknologian tuotteiden vientimaaksi 11 %:n osuudella tavararyhmän koko viennistä. Kiinalla, Saksalla ja Yhdysvalloilla oli kuuden-seitsemän prosentin osuus viennistä. Tuonnissa Kiina oli edellisten vuosien tavoin suurin kauppakumppani yli neljänneksen osuudella kaikesta korkean teknologian tuonnista. Muut tärkeät tuontimaat olivat Saksa, Yhdysvallat ja Ranska.
Uutiset
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu


