Luennoitsija kertoo:
- Länsimaisessa lehdistössä voitte tavata väitteitä, joiden mukaan painovoiman lain keksi sir Iisac Newton. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa: Neuvostoliitossa painovoima oli olemassa jo kauan ennen Newtonia.
Väärä pommihälytys tyhjensi Moskovan rautatieasemia
Moskovassa sunnuntaiaamuna yhdeksän aikaan saadun pommihälytyksen johdosta Jaroslavin ja Leningradin rautatieasemat tyhjennettiin varotoimena. Miliisi tarkasti kaupungin kaikki yhdeksän rautatieasemaa ja evakuoi varmuuden vuoksi niistä kaksi. Räjähteitä ei rautatieasemilta löydetty eikä junaliikenteelle koitunut mainittavia viivästyksiä.
Venäjän rautatieyhtiö RZD vaatii väärien hälytysten tekijöille kovempia rangaistuksia. Yhtiön rautatieasemahallinnon varajohtaja Vladimir Jeremin sanoo, että rikosvastuun ohella väärien hälytysten tekijöiden tulisi saada täysimääräisesti kantaakseen pommitarkastuksista aiheutuneet kulut sekä asemilla toimivien liikeyritysten ja RZD:n menetykset. Rikoslain maksimirangaistus väärästä hälytyksestä on tällä hetkellä 3 vuotta vankeutta.
Pelkästään tämän vuoden puolella väärien pommihälytyksien johdosta Moskovassa on käynnistetty jo 20 oikeusjuttua. Viime vuonna niitä nostettiin kaupungissa 303 kappaletta. "Puhelinterroristit" aktivoituivat selvästi Moskovan Domodedovon lentokentän terrori-iskun jälkeen.
Suurin osa vääristä hälytyksistä koskee oppilaitoksia, asuintaloja ja asemia. 70 % hälytyksistä tehdään matkapuhelimilla, loput tulevat kotipuhelimista tai automaateista, tiedottaa RIA Novosti.
Uutiset
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu


