Luennoitsija kertoo:
- Länsimaisessa lehdistössä voitte tavata väitteitä, joiden mukaan painovoiman lain keksi sir Iisac Newton. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa: Neuvostoliitossa painovoima oli olemassa jo kauan ennen Newtonia.
Vaalivuonna luvataan veronalennuksia ja palkankorotuksia
Tulevat vaalit ovat kääntäneet Venäjän talouspolitiikkaa populistisempaan suuntaan. Sekä presidentti Medvedev että pääministeri Putin ovat luvanneet alentaa vastikään korotettuja työnantajamaksuja. Pääministeri on lisäksi luvannut nostaa julkisen sektorin palkkoja (15 miljoonaa äänestäjää) ja eläkeläisten tuloja (40 miljoonaa äänestäjää).
Medvedev on luvannut parantaa myös investointi-ilmapiiriä, jatkaa korruptionvastaista taistelua ja yksityistää valtionyhtiöitä. Viime kuussa hän hyväksyi vähemmistöosakkaiden asemaa tukevan lain ja ehdotuksena on vähentää strategisen sektorin yhtiöiden määrää, Suomen Moskovan suurlähetystön julkaisemassa uutiskirjeessä kerrotaan.
Putin on taas luvannut lisätä tukea maataloudelle, konepaja- ja rakennusteollisuudelle, lisätä teiden rakentamista ja kasvattaa terveydenhuollon budjettia. Vaikeat päätökset kuten eläkeiän korottaminen, institutionaaliset uudistukset ja pitkään valmisteltu energiaverouudistus on sen sijaan siirretty vaalien jälkeiseen aikaan.
Uutiset
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu


