Luennoitsija kertoo:
- Länsimaisessa lehdistössä voitte tavata väitteitä, joiden mukaan painovoiman lain keksi sir Iisac Newton. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa: Neuvostoliitossa painovoima oli olemassa jo kauan ennen Newtonia.
Vaalitulos ei tuo muutosta Venäjän talouspolitiikkaan
Alustavien tulosten mukaan valtapuolue Yhtenäisen Venäjän äänisaalis sunnuntaina 4.12. pidetyissä duuman vaaleissa jäi hieman alle 50 prosenttiin. Yhtenäinen Venäjä on edelleen maan selvästi suurin puolue, vaikka sen kannatus laski huomattavasti vuoden 2007 vaaleista, jolloin sen äänisaalis oli 64 %. Vaaleissa kannatustaan lisäsivät etenkin kommunistit, jotka saivat noin 20 % äänistä. Lisäksi duumassa jatkavat valtapuoluetta lähellä olevat Liberaalidemokraattinen puolue sekä Oikeudenmukainen Venäjä, Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT uutisoi viikkotiedotteessaan.
Vaikka vaalitulosta on pidetty merkittävänä epäluottamuslauseena valtapuolueelle, sillä ei liene suoraa vaikutusta talouspolitiikan linjanvetoihin. Budjettikehykset vuosille 2012–2014 hyväksyttiin jo ennen vaaleja, samoin kuin puolustusmenojen merkittävä kasvattaminen lähivuosien aikana. Budjettikehyksen mukaan federaatiobudjetin pienehkö alijäämä pyritään supistamaan nollaan vuonna 2015. Sen sijaan paluuta voimakkaasti ylijäämäisten budjettien ja vakausrahaston kasvattamisen aikaan ei ole näköpiirissä. Jotkut asiantuntijat odottavat sosiaalimenojen lisäyksiä ennen maaliskuun presidentinvaaleja.
Tammikuussa työnsä aloittava uusi duuma saanee käsiteltäväkseen mm. Venäjän WTO-sopimuksen ratifioinnin. Tulevalla viisivuotiskaudella duuma joutuu ottamaan kantaa myös muihin talouden kannalta keskeisiin kysymyksiin kuten eläke-, terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmien uudistamiseen sekä energiasektorin verotukseen. Mikään näistä asioista ei ollut merkittävä teema vaalikamppailussa.
Uutiset
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu


