Pääministeri Vladimir Putin antoi 20.4.2011 parlamentin alahuoneelle selonteon hallituksen toiminnasta vuonna 2010.
Putin patisti venäläisiä urheilemaan
Venäjän hallituksen lehdistökanslia
Venäjän pääministeri Vladimir Putin on patistanut venäläisiä lisäämään urheilun harrastamista. Putin vetosi liikunnan puolesta Venäjän parlamentin alahuoneelle perjantaina antamassa selonteossaan, verkkolehti GZT.ru uutisoi.
Pääministeri asetti tavoitteeksi sen, että vähintään 70% venäläisistä pitäisi harrastaa säännöllisesti liikuntaa. Putinin mukaan luku vastaisi eurooppalaisia normeja.
Vaikka tavoitteesta ollaan vielä kaukana, Putin huomautti, että liikuntaa harrastavien lukumäärä Venäjällä on ollut viime aikoina kasvussa. Pääministerin mukaan esimerkiksi säännöllisesti liikuntasaleilla käyvien kansalaisten määrä on kasvanut kahdella miljoonalla viimeisten kahden vuoden aikana.
- Kolmen vuoden kuluttua liikuntaa harrastavien kansalaisten lukumäärän pitää olla 42 miljoonaa. Tähän tavoitteeseen voidaan päästä, mikäli nykyiset trendit jatkuvat.
Aiemmin pääministeri Vladimir Putin on esittänyt muun muassa koulun liikuntatuntien lisäämistä.
Uutiset
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu
Ilmoitustaulu
Satunnainen vitsi
Luennoitsija kertoo:
- Länsimaisessa lehdistössä voitte tavata väitteitä, joiden mukaan painovoiman lain keksi sir Iisac Newton. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa: Neuvostoliitossa painovoima oli olemassa jo kauan ennen Newtonia.



