Nyt lähtee Lada halvalla – uusi auto 1850 eurolla!
Venäjän suurin autonvalmistaja AvtoVAZ on ilmoittanut tyhjentävänsä taantuman paisuttamia varastojaan. Varastoja tyhjennetään alennusmyyntikampanjalla, jonka aikana varastoihin jääneitä tuliteriä Ladoja myydään halvimmillaan 1850 eurolla, venäläisviestimet uutisoivat.
Tarjouksellaan AvtoVAZ haluaa innostaa vanhojen Ladojen omistajia päivittämään autonsa uuteen malliin, talouslehti Vedomosti uutisoi.
Ensi maanantaina Venäjällä käynnistyvän valtakunnallisen ”romusta rahaksi” –ohjelman myötä vanhojen henkilöautojen omistajat saavat noin 1200 euron hyvityksen vaihtaessaan vanhan henkilöautonsa uuteen. Kun hyvitys lasketaan mukaan, uuden 2105-mallisen Ladan hinnaksi jää vain 99 000 ruplaa, eli nykykurssilla noin 2432 euroa. Vieläkin huokeammalla saa varastoihin jääneitä, vuonna 2008 valmistuneita autoja, joita myydään pian edullisimmillaan 1847 eurolla.
Tarjouskampanja kattaa myös uudemmat Lada Kalina –mallit, joita myydään kampanjan aikana 199 000 ruplalla, eli noin 4900 eurolla.
AvtoVAZ:in lisäksi myös muut Venäjällä toimivat autonvalmistajat ovat ilmoittaneet omista ”romusta rahaksi” –ohjelmaan liittyvistä tarjouskampanjoistaan. Esimerkiksi Ford myy kampanjan aikana 1,4-litraisella moottoria ja minimaalisella varustepaketilla höystettyä Ford Focus Limited Edition –mallia 389 000 ruplalla, eli vajaalla 9600 eurolla, Vedomosti kirjoittaa.
Venäjällä maaliskuun 8. päivänä käynnistyvän ”romusta rahaksi” –ohjelman aikana valtio maksaa 1200 euron romutuspalkkion niille, jotka vaihtavat kampanjan aikana vanhan autonsa uuteen. Kampanjan toivotaan piristävän Venäjän autoteollisuutta sekä uudistavan maan autokantaa.








