Turistikierros Aurora-laivalla. Eräs turisteista kysyy:
- Miksi tuon yhden tykin luona seisoo vartija?
Opas:
- Ettei vaan kukaan idiootti menisi taas ampuman sillä.
Mihail Prohorov ei aio luopua politiikasta
Oikea asia –puolueen puheenjohtajuuden ennenaikaisesti jättänyt miljardööri Mihail Prohorov ei aio luopua politiikasta. Joulukuun parlamenttivaaleihin Prohorov ei kuitenkaan aio osallistua, venäläinen radiokanava Majak uutisoi.
Venäjän tiedeakatemiassa puhunut Mihail Prohorov kertoi olevansa pettynyt Oikea asia -puolueen toimintaan. Samalla Prohorov lupasi raportoida puolueen ympärillä velloneista tapahtumista maan presidentille ja pääministerille.
Mihail Prohorov vetosi kannattajiaan eroamaan Oikea asia –puolueesta. Prohorovin mielestä puolue on viime päivien tapahtumien seurauksena menettänyt laillisen oikeutensa osallistua joulukuun parlamenttivaaleihin. Oikean asian ex-puheenjohtaja kertoi harkitsevansa oman puolueen perustamista.
Mihail Prohorov ehti toimia Oikea asia -puolueen puheenjohtajana vain alle kolme kuukautta. Puolueen Moskovassa pidetty puoluekokous erotti puheenjohtajan tehtävistään torstaina. Venäläisissä tiedotusvälineissä on spekuloitu aktiivisesti syitä, jotka ovat voineet johtaa puolueen hajaannukseen.
Uutiset
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu


