Turistikierros Aurora-laivalla. Eräs turisteista kysyy:
- Miksi tuon yhden tykin luona seisoo vartija?
Opas:
- Ettei vaan kukaan idiootti menisi taas ampuman sillä.
Metallit ja kemian teollisuus vetivät ulkomaankaupan kasvuun vuonna 2010
Suomen viennin arvo kohosi vuonna 2010 yli 52,3 miljardiin euroon eli 16 % suuremmaksi kuin vuonna 2009. Tuonti kasvoi 18 % ja nousi miltei 51,5 miljardiin euroon. Kasvusta huolimatta sekä vienti että tuonti jäivät yhä selvästi pienemmiksi kuin taantumaa edeltäneenä vuonna 2008.
Kauppatase pysyi 880 miljoonaa euroa ylijäämäisenä. Vuotta aiemmin taseeseen kertyi ylijäämää 1,4 miljardia euroa.
Ruotsi nousi selvästi suurimmaksi vientimaaksi ennen Saksaa ja Venäjää. Tuonnissa Venäjän merkitys on energiatuonnin ansiosta noussut samalle tasolle, joka Neuvostoliitolla oli 1980-luvun puolivälissä. Saksa on jäänyt selvästi Venäjää pienemmäksi tuontimaaksi.
Suomen läpi kuljetettiin 2 065 miljoonaa kiloa transitotavaraa, jossa oli 18 prosentin kasvu verrattuna vuoteen 2009. Kasvusta huolimatta tavaramäärä oli silti suuruudeltaan vain 54 prosenttia vuoden 2008 tavaramäärästä. Erityisesti henkilöautojen kuljetukset ovat edelleen alhaisella tasolla.
Vielä vuonna 2008 Venäjälle vietyjen, mutta muualla kuin Suomessa tuotettujen tavaroiden osuus koko viennistä Venäjälle oli lähes kolmannes. Tärkeiden jälleenvientitavaroiden, esim. autojen ja kodinkoneiden, vienti supistui muuta vientiä enemmän vuonna 2009, ja jälleenviennin osuus laski viidennekseen koko viennistä. Vuonna 2010 jälleenviennin osuus näyttäisi jäävän vuoden 2009 tasolle. Tiedot perustuvat Tullihallituksen julkaisuun ”Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2009”.
Uutiset
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu


