Dmitri Medvedev vastailee lehdistön kysymyksiin 18.5.2011 pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Korruptiosta miljoonasakkoja
Venäjän presidentinkanslia
Korruptiosta kiinni jääneet voivat jatkossa joutua maksamaan kymmenen kertaa kovemmat sakot kuin aikaisemmin. Presidentti Medvedev allekirjoitti muutoksen voimassa olevaan rikoslakiin, jonka mukaan korruptiosta voi saada sakkoja 25 000 ruplasta aina 500 miljoonaan ruplaan asti (12,5 miljoonaan euroon asti). Lakimuutos on osa presidentti Medvedevin korruptionvastaista taistelua.
Dmitri Medvedevin presidenttikauden aikana lahjusten antaminen ja vastaanottaminen luokiteltiin ensimmäistä kertaa selkeäksi rikokseksi (vuonna 2008). Medvedev on myös uusinut muita lahjuksia koskevia sääntöjä ja normeja. Kattava kansallinen antikorruptiostrategia hyväksyttiin ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja uusittiin 2010.
Uutiset
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu
Ilmoitustaulu
Satunnainen vitsi
Turistikierros Aurora-laivalla. Eräs turisteista kysyy:
- Miksi tuon yhden tykin luona seisoo vartija?
Opas:
- Ettei vaan kukaan idiootti menisi taas ampuman sillä.



