Kaupan ala houkuttelee Venäjälle eniten ulkomaisia suoria sijoituksia

17.02.2012 | Investoinnit ja -projektit | 351

Venäjän keskuspankin tilastojen mukaan Venäjälle tehtiin viime vuoden tammi-syyskuussa ulkomaisia suoria sijoituksia 38 mrd. dollarin arvosta. Edellisen vuoden vastaavana aikana sijoituksia tehtiin 27 mrd. dollaria ja huippuvuoden 2008 tammi-syyskuussa 62 mrd. dollaria.

Tukku- ja vähittäiskaupan osuus ulkomaisista sijoituksista oli suurin eli 36 %. Seuraavaksi eniten sijoituksia suuntautui rahoitus- ja vakuutussektorille, jonka osuus oli 17 %. 13 % sijoituksista meni jalostavaan teollisuuteen ja siellä erityisesti elintarviketeollisuuteen.

Sijoitusten kokonaismäärästä kertovat tuoreimmat tilastot koskevat vuotta 2010. Tuolloin Venäjälle kertyneiden ulkomaisten suorien sijoitusten kanta oli 493 mrd. dollaria.

Lähes 80 % sijoituksista oli tehty veroparatiiseiksi katsottavista tai vastaavista maista eli oli alkuperältään todennäköisesti valtaosin venäläistä. Venäjältä ulkomaille tehtyjen sijoitusten kanta oli 369 mrd. dollaria. Veroparatiiseihin oli suuntautunut lähes 80 % Venäjältä tehdyistä sijoituksista.

Suomen Pankki