Turistikierros helvetissä. Oppaalta kysytään:
- Miksi Hitler seisoo kaulaansa myöten ***kassa, mutta Stalin vain lantioita myöten?
- Siksi, että Stalin seisoo Leninin olkapäillä.
Vienninedistämismatka Baikalin VII talousfoorumiin
Irkutskin alueen kuvernööri on kutsunut Suomen elinkeinoministerin 12.–14.9.2011 Irkutskiin Baikalin VII talousfoorumiin. Kuvernööri on nostanut erityisesti esille Irkutskin alueen metsäteollisuuden kehittämisen Suomi-Venäjä-Kiina -kolmikantayhteistyöllä. Suomalais-Venäläinen kauppakamari (SVKK) kokoaa työ- ja elinkeinoministeriön kanssa yritysryhmän Baikalin VII talousfoorumiin.
Foorumi keskittyy tänä vuonna seuraaviin teemoihin; metsäteollisuus ja puunjalostus, logistiikka, energiansäästö ja energiatehokkuus, ekologia, kaupunkirakentaminen.
Foorumissa suomalaisyrityksillä on erinomainen mahdollisuus solmia sekä yrityskontakteja että suhteita päättäjiin ja saada ajankohtaista tietoa erityisesti Siperian alueiden taloudesta ja kehityshankkeista. Viime vuonna tapahtuma kokosi 1500 osallistujaa 18 eri maasta.
SVKK järjestää osallistujille myös yrityskohtaisia tapaamisia, jotka sovitaan yritysten toiveiden mukaisesti.
Viimeinen ilmoittautumispäivä on 29.7.2011. Ilmoittautuminen ja lisätiedot ohjelmasta: http://www.svkk.fi/?e=60&i=63&s=1480,
tai projektipäällikkö Annika Peitsara, puh. 010 439 1162, annika.peitsara@svkk.fi
Lisätiedot foorumista: http://www.baikalforum.ru/
Matkalle osallistuville haetaan Työ- ja elinkeinoministeriön kansainvälistymistukea, joka kanavoidaan yrityksille TEM:n lopullisen tukipäätöksen jälkeen.
Tiedotteet
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu


