Turistikierros Aurora-laivalla. Eräs turisteista kysyy:
- Miksi tuon yhden tykin luona seisoo vartija?
Opas:
- Ettei vaan kukaan idiootti menisi taas ampuman sillä.
Suomibändi rokkaa venäjän kielellä – debyyttialbumi ulos
Dusha Pitera, vain venäjän kielellä esiintyvä suomalainen rock-yhtye, julkaisee debyyttialbuminsa perjantaina 4.3.2011. Dusha Piteran albumi koostuu täysin yhtyeen itsensä säveltämistä ja sanoittamista kappaleista. Suomeksi 'Dusha Pitera' tarkoittaa Pietarin sielua.
- Kipinä Dusha Piteraan syttyi keväällä 2005, kun opiskelimme Petterin kanssa Pietarissa. Perhemajoitus ja paikallisten kavereiden kanssa seikkaileminen ympäri kaupungin lukuisia keikkapaikkoja avasi meille täysin uuden maailman. Taustalla toki painoi myös se, että Pietarissa olelusta oli tullut meille varsin kotoisaa ja mukavaa. Lopulta huomasimme, että Pietari meni meihin ja alkoi tehdä musiikkia, kertoo Dusha Piteran toinen solisti Ilja Teppo.
Debyyttialbumi 'Goryachie finskie parni' (Kuumat suomalaiset kaverit) syntyi suomalais-venäläisenä yhteistyönä. Albumi toteutettiin pääosin Joensuussa, mutta sen tekemiseen osallistui myös pietarilainen tuottaja Fedor "Feddy" Lavrov. Hän työskenteli kokonaisuuden parissa niin Pietarissa kuin Joensuussakin. Albumin nimi taas viittaa venäläiseen huumoriin suomalaisista.
- Tutustuin Dusha Piteraan ensin internetin kautta ja aluksi epäilinkin, että voiko tämä olla totta? En voinut uskoa, että suomalaiset voisivat laulaa niin kauniisti Pietarista Dusha Pitera -kappaleen muodossa. Kesällä 2007 tapasin Petterin Pietarissa ja ymmärsin, että nämä pojathan ovat oikeasti olemassa sekä tosissaan asiansa kanssa. Siitä lähtien olemme tehneet yhteistyötä, kommentoi "Feddy" Lavrov ensikokemuksiaan Dusha Piterasta.
Dusha Pitera perustettiin joulukuussa 2006. Suomen keikkojen lisäksi yhtye on konsertoinut Venäjällä kymmenkunta kertaa. Levyn myötä kesän keikkajärjestelyt jatkuvat entistä kiivaimpina. Lisäksi yhtye aloittaa pidempikestoisen projektin myös Venäjän rajojen ulkopuolella. Pietari sielukkaana suurkaupunkina ja Venäjä intohimoisena maana elää sieltä muuttaneiden mukana jo kaikkialla maailmassa – Dusha Pitera uskoo musiikkinsa puhuttelevan myös näitä ihmisiä.
- Tämän bändin kanssa menemme askel kerrallaan eteenpäin, aivan kuten tähänkin saakka. Tuntuu vahvasti siltä, että Dusha Pitera on vasta taipaleensa alussa. Meillä on vielä paljon tehtävää, nähtävää ja koettavaa. Onneksi muutamalla muullakin on samanlainen olo meistä ja musiikistamme. Siksi saamme apuja hienoilta ihmisiltä ”rapakon” molemmin puolin, päättää Teppo.
Levynjulkaisutilaisuus järjestetään perjantaina 4.3., klo 20:00 Joensuussa. Paikkana toimii ravintola Joensuun ”yöhuvipuisto” Tivoli (Koskikatu 5-7). Fanien ja ihmettelijöiden lisäksi myös median ja musiikkialan edustajat ovat lämpimästi tervetulleita. Ennen sitä maistiaisia uudelta levyltä löytää osoitteesta www.myspace.com/dushapitera sekä Pietarista, kun yhtye esiintyy lauantaina 26.2. Pietarin ensimmäisellä Ilosaarirock-klubilla.
Dusha Pitera
- Petteri Hannonen, laulu ja kitara
- Ilja Teppo, laulu ja kitara
- Sampsa Asikainen, basso
- Antti Huuskonen, rummut
Lisätietoja: Ilja Teppo | 050 523 4162 | dp@dushapitera.fi | www.dushapitera.fi
Pressikuvat: www.flickr.com/dushapitera
Tiedotteet
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu


