Karl Marx heräsi henkiin ja päätti pitää puheen Neuvostoliiton radiossa. Hän pyysi lupaa Brezhneviltä:
- En voi luvata yksin, sanoi Brezhnev. – Meillä on kollektiivinen päätöksenteko!
- Minä rukoilen Teitä arvoisa puoluesihteeri! Aion sanoa vain yhden virkkeen.
- Olkoon menneeksi, sanoi Brezhnev. Ole hyvä.
- Kaikkien maiden proletaarit, pyydän syvästi anteeksi!
Evaluaatioraportti: Suomalaisten kansalaisjärjestöjen lähialueyhteistyö Venäjällä vuosina 2004–2009
Suomen lähialueyhteistyötuesta on kanavoitu vuosina 2004–2009 noin 6 prosenttia (noin 7 miljoonaa euroa) kansalaisjärjestöjen toteuttamalle yhteistyölle. Tällä on rahoitettu noin 40 hanketta vuosittain. Vuosina 2004–2009 on toteutettu yhteensä 115 hanketta ja niitä on toteuttanut yhteensä 67 suomalaista kansalaisjärjestöä yhteistyössä venäläisten järjestöjen tai viranomaisten kanssa. Suurin osa hankkeista on ollut sosiaalisektorin hankkeita, samoin tukea on kohdennettu vammais- työhön, ympäristönsuojeluun, työturvallisuuteen, liikunnan kehittämiseen ja työllisyyshankkeisiin. Kansalaisjärjestöjen kautta kanavoidun tuen tarkoituksena on kansalaisyhteiskunnan kehittäminen.
Evaluaation perusteella suositellaan, että kansalaisjärjestöjen lähialueyhteistyötä tulee jatkaa, sillä kansalaisyhteiskunta on Venäjällä vielä kehittymässä, ja järjestöjen välinen yhteistyö tukee tasa-arvoista kehitystä sekä hyvien naapuruus-suhteiden ylläpitämistä. Hankkeissa on saatu aikaan kohtuullisen hyviä tuloksia, mutta niiden kustannus-tehokkuutta tulee tehostaa. Jatkossa tulee korostaa sitä, että hankkeet aidosti tukevat kansalaistoimintaa ja järjestötoiminnan kehittämistä. Sosiaalipalvelujen kehittämisen tulee myös jatkua, mutta enemmän ohjelmatyyppisenä ja yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnoimien sosiaalisektorin lähialueyhteistyöhankkeiden kanssa. Hankkeille pitää kehittää selkeät valintakriteerit ja hankesuunnitelmien ja raporttien laatuun tulee kiinnittää enemmän huomiota, jotta niitä voidaan hyödyntää hankkeen seurannassa ja ohjauksessa. Ohjelmatyyppiseen yhteistyöhön voidaan pyrkiä temaattisilla aloilla ja maantieteellisesti suunnitelluilla hankkeilla.
Julkaisut
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu


