Karl Marx heräsi henkiin ja päätti pitää puheen Neuvostoliiton radiossa. Hän pyysi lupaa Brezhneviltä:
- En voi luvata yksin, sanoi Brezhnev. – Meillä on kollektiivinen päätöksenteko!
- Minä rukoilen Teitä arvoisa puoluesihteeri! Aion sanoa vain yhden virkkeen.
- Olkoon menneeksi, sanoi Brezhnev. Ole hyvä.
- Kaikkien maiden proletaarit, pyydän syvästi anteeksi!
Etelä-Savo ja Venäjä - Suunnitelma maakunnan Venäjä-toimintojen vahvistamiseksi
Venäjän talouskasvu on 2000-luvun alusta ollut nopeaa, aina syksyllä 2008 alkaneeseen maailman talouskriisiin saakka. Kriisi on etupäässä energian markkinahintojen alenemisen myötä väistämättä vaikuttanut myös Venäjän talouteen, mikä on vuoden 2009 aikana näkynyt mm. Venäjän kaupan ja venäläisinvestointien vähenemisenä sekä Pietarin kaupungin ja Leningradin oblastin budjettien supistumisena. Etelä-Savossakin on Venäjän vienti supistunut ja venäläisten tekemät kiinteistökaupat selvästi vähentyneet. Venäläisten Suomen-matkailulle taloustilanteella on vuoden 2009 aikana ollut sen sijaan jopa positiivinen vaikutus, kun venäläisten kaukomatkat ovat vaihtuneet lähialueelle suuntautuviin matkoihin. Venäjän merkitys Suomen kauppakumppanina tulee kuitenkin säilymään, joten voidaan olettaa, että maakunnan elinkeinoelämän ja muiden sektoreiden Venäjä-yhteyksien arvo tulee entisestään kasvamaan. On myös kehitettävä uusia, kilpailukykyä vahvistavia toimintamalleja ja yhteyksiä asemien vahvistamiseksi kasvavilla Venäjän markkinoilla.
Julkaisut
Kirjautuminen
Aiheet
Toimialat
- Autoteollisuus ja -kauppa
- Elintarviketeollisuus ja -kauppa
- Energia- ja öljysektori
- Kaivannais- ja jalostusteollisuus
- Karja- ja kalatalous
- Kemianteollisuus
- Koulutus, tutkimus ja opiskelu
- Kuljetus, liikenne ja logistiikka
- Maa-, ja metsätalous
- Matkailu, majoitus- ja ravitsemisala
- Metalli- ja koneteollisuus
- Pankki-, pörssi- ja finanssisektori
- Paperi,- sellu- ja puuteollisuus
- Rakentaminen ja kiinteistöt
- Teknologia- ja IT-sektori
- Tekstiili- ja vaateteollisuus
- Terveydenhuolto- ja sosiaalisektori
- Tukku- ja vähittäiskauppa
- Viestintä, mainonta ja markkinointi
- Ympäristöteknologiat ja -suojelu


