EcoGrad - Ekotehokkaan kaupunkialueen toteuttaminen Pietarissa

VTT
Åsa Nystedt, Mari Sepponen, Mikko Virtanen, Pekka Lahti, Johanna Nummelin

EcoGrad-projektin tavoitteena oli kehittää konsepti ekologiselle aluesuunnittelulle Pietarin alueelle. Yksi tärkeä periaate konseptin kehityksessä oli nk. GOLD-periaate (Globally Optimised, Locally Designed). Tämä tarkoitti sitä, että paikalliset olosuhteet tuli huomioida sovellettaessa globaalisesti optimoituja ratkaisuja.

EcoGrad-konseptiin kuuluu tiivis kaupunkirakenne, liikkumisen tarpeen minimointi, julkisen ja kevyen liikenteen käytön maksimointi, energiankulutuksen minimointi, uusiutuvan energian hyödyntäminen mahdollisimman tehokkaasti sekä kestävät jäte- ja vesihuoltoratkaisut. Myös sosiaaliset ja kulttuuriset näkökulmat on otettava huomioon.

Venäjällä energiatehokas rakentaminen on vielä kehityksen alkuvaiheessa. Myös uusiutuviin energialähteisiin perustuvat energiajärjestelmät ovat melko tuntemattomia. Sen sijaan palvelujen sijoittaminen asutuksen lähelle toteutetaan hyvin Venäjällä. Määräyksillä on asetettu maksimietäisyydet asuinrakennuksista palvelupisteisiin, kuten päiväkotiin, kouluun, terveyskeskuksiin ja kauppoihin. Tämä tukee täysin ekologisen suunnittelun periaatteita.