Twitter

Kriisinvastaiset toimet

2 biljoonan ruplan kriisiohjelman kohtien määrä kasvoi, linja hölleni

Venäjän presidentti Vladimir Putinille esitellään tänään talouskehitysministeriön johdolla laadittu kriisintorjuntaohjelma, joka kolmipäiväisen esikäsittelyn aikana on muuttunut merkittävästi, kirjoittaa Kommersant-lehti. Uudessa versiossa ehdotetaan sosiaalimenojen lisäystä, hallitukselle oikeutta supistaa muita budjettikohtia lähes vapaasti sekä roskalainapankin perustamista.

Lue lisää

Valtapuolueen kansanedustajat arvostelivat hallitusta

Valtapuolue Yhtenäisen Venäjän kansanedustajat yltyivät arvostelemaan Venäjän hallitusta ja etenkin sen talousblokin tapaa hillitä hinnankorotuksia tapaamisessa, jonka alkuperäinen aihe oli paikallisjunaliikenteen supistaminen maan eri alueilla, uutisoi RBC. Tapaamisen suljetussa osassa käsiteltiin talouspolitiikan suuntaa yleensä.

Lue lisää

Kriisinvastainen ohjelma esitellään maanantaina

Maanantaina Moskovan Valkoisessa talossa käsitellään pääministeri Dmitri Medvedevin johdolla Venäjän talouskehitysministeriön laatimaa kriisinvastaisten toimien suunnitelmaa, joka on Venäjän hallituksen vastaus öljyn hinnan laskulle, kirjoittaa Kommersant-lehti. Suunnitelmaan sisältyy työmarkkinoiden rajoitettu liberalisointi, valtion uusien säätelytoimien kielto, paluu eläkeikäkeskustelun teemoihin, siirtyminen hakemusmenettelyyn sosiaalietuuksien…

Lue lisää

Tuoreimmat 20

Salasana hukassa?