Twitter

Duuma

Neuvostoliiton hajoamisen laillisuus taas esillä

Viisi Venäjän valtakunnanduuman kansanedustajaa kolmesta puolueesta on laatinut valtakunnansyyttäjä Juri Tshaikalle pyynnön tutkia  Neuvostoliiton hajoamiseen johtaneita tapahtumia. Kansanedustajat toivovat syyttäjän selvityksen johtavan rikossyytteisiin mm. viimeistä neuvostojohtajaa Mihail Gorbatshovia vastaan.

Lue lisää

Tiedeakatemian reformilaki läpi toisessa käsittelyssä

Valtakunnanduuma hyväksyi keskiviikkona kiistellyn lain Tiedeakatemian reformista. Kommunistit ja Oikeudenmukainen Venäjä esittivät lain käsittelyn lykkäämistä lokakuulle uusien korjausehdotusten käsittelemiseksi. Lakiesitys oli määrä hyväksyä jo tiistaina, mutta siihen tehtiin muutoksia ennen toista käsittelyä, kirjoittaa RBC.

Lue lisää

Vastavalmistuneiden työhönsijoitusjärjestelmä saattaa palata

Valtakunnanduumassa on päätetty ratkaista kertaheitolla sekä nuorisotyöttömyysongelma että alueiden työvoimapula, kirjoittaa Izvestija. Jo syksyn aikana duuman käsittelyyn tulee Yhtenäinen Venäjä -puolueen edustajien laatima lakialoite ”Ensimmäisestä työpaikasta”. Toteutuessaan laki palauttaisi käytännössä voimaan neuvostoaikaisen korkeakouluopintojen jälkeisen työhönsijoitusjärjestelmän, joskin siinä huomioitaisiin kaupallisten yritysten…

Lue lisää

Ulkomaiset autonkuljettajat joutuvat hankkimaan Venäjän ajokortin

Venäjän valtakunnanduuman liikennekomitea käsittelee parhaillaan lakiluonnosta, joka velvoittaisi Venäjällä autonkuljettajana työskenteleviä ulkomaisen ajokortin haltijoita hankkimaan Venäjän ajokortin, uutisoi Lenta. – Oman maansa kansallisen ajo-oikeuden turvin työskentelevä joutuu puolen vuoden sisällä suorittamaan vaadittavat opinnot, suorittamaan kokeet ja hankkimaan Venäjällä vaaditun todistuksen…

Lue lisää

Duumaedustajat turvautuivat fiktiivisiin avioeroihin

Kolmisenkymmentä valtakunnanduuman kansanedustajaa on ottanut avioeron kaksi kuukautta ennen vaaditun tulo- ja omaisuusselvityksen antamista. Selvitykset julkistettiin duuman verkkosivuilla 15.4.. Lainsäädännön mukaan kansanedustaja joutuu antamaan selvityksen myös puolisonsa ja alaikäisten lastensa tuloista ja omaisuudesta.Virallista vahvistusta ITAR-TASSin uutiseen fiktiivisistä avioeroista ei ole…

Lue lisää

Gudkovit erotettiin Oikeudenmukainen Venäjä -puolueesta

Gennadi ja Dmitri Gudkov, isä ja poika, on erotettu Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen jäsenyydestä. Dmitri Gudkov kertoi asiasta eilen illalla Twitter-tilillään. Viime kuussa Gudkovit menettivät asemansa puoluejohdon tehtävissä torjuttuaan puoluejohdon vaatimuksen lopettaa osallistuminen Opposition koordinaationeuvoston toimintaan, tiedottaa Lenta. – Mironovin, Levitshevin,…

Lue lisää

Vaalivilppiselvityksen laatijat leimattiin harhaisiksi

Eilen julkistettiin vuoden 2011 valtakunnanduuman vaalien ja viimevuotisten presidentinvaalien rehellisyyttä selvittäneen asiantuntijaryhmän työn tulos. Ongelma-analyysin ja valtionhallinnon suunnittelukeskuksen asiantuntijaryhmää tieteellisenä johtajana toimi Venäjän rautatieyhtiön RZhD:n johtaja Vladimir Jakunin, joka on myös Moskovan valtionyliopiston valtiollisen politologian laitoksen johtaja. Selvityksessä todetaan, ettei…

Lue lisää

Lakiluonnos duuman vaaleista käsittelyyn

Presidentti Vladimir Putin on tuonut valtakunnaduuman käsittelyyn lakiluonnoksen Venäjän federaation liittokokouksen valtakunnanduuman edustajien vaaleista, tiedottaa Kremlin lehdistöpalvelu. Presidentinhallinto ja keskusvaalilautakunta ovat laatineet luonnoksen presidentin toiveiden mukaan, kirjoittaa RBK Daily. Asiakirja perustuu sekavaalijärjestelmään, jossa 225 edustajaa valitaan puolueiden listoilta ja 225…

Lue lisää

Duuma esittää talviajan palautusta

Valtakunnanduuman kansanedustajat aikovat ensi viikon alussa esittää hallitukselle paluuta aiemmin voimassa olleeseen ajanlaskutapaan kesä- ja talviajan vaihteluineen, sanoi duuman puhemies Sergei Naryshkin Rossija 1 -kanavan Vesti v subbotu -ohjelmassa lauantaina. Sunnuntaina duuman terveydenhuoltokomitean puheenjohtaja Sergei Kalashnikov sanoi Naryshkinin käyttäneen väärää…

Lue lisää

Duuman ulkopuolisille puolueille neuvosto

Valtakunnanduuman puhemies Sergei Naryshkin on allekirjoittanut asiakirjan duuman ulkopuolisten puolueiden neuvoston perustamisesta. Neuvosto toimii puhemiehen ja oppositiopuolueiden yhteydenpitovälineenä ja sen perustamisesta kerrottiin jo Naryshkinin ja oppositiopuoluejohtajien toisen tapaamisen jälkeen. Neuvoston kokoontumisen säännöllisyydestä asiakirja ei mainitse mitään. Duuman ulkopuoliset puolueet aikovat…

Lue lisää

Kesäajasta ei luovuta Venäjällä

Valtakunnanduuma ei aio käsitellä lakiehdotusta Venäjän kellojen siirtämisestä pysyvästi talviaikaan, ilmoitti varapuhemies, Yhtenäinen Venäjä -puolueen kansanedustaja Sergei Zheleznjak Interfax-uutistoimistolle tiistaina. Zheleznjakin mukaan asia on hallituksen päätösvallan piirissä eikä duuman tarvitse puuttua siihen. Viikkoa aiemmin kaksi kansanedustajaa toi duumaan lakiluonnoksen maan siirtämisestä…

Lue lisää

Parlamentin muutto Moskovan liitosalueille peruuntuu

Valtakunnanduuman ja Federaation neuvoston muutto Moskovan lounaisille liitosalueille kaupungin kehätie MKAD:n ulkopuolelle näyttää peruuntuvan, kirjoittaa RBC Daily. Parlamentin piti olla eräs ensimmäisistä valtionhallinnon elimistä, jotka oli määrä siirtää pois Moskovan keskustasta kaupunkiin toissa kesänä liitetyille uusille alueille. Siirtoa ehdotti tuolloinen…

Lue lisää
Salasana hukassa?