Historiassa on harvoin nähty yhtä nopeasti toteutettua taloudellista integraatiota kuin nyt muodostettu Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin tulliliitto.
EU-maiden oma kaasuntuotanto vastaa vain noin 40 prosenttia alueen 480 mrd. kuution kokonaiskulutuksesta, loppuosa tuodaan pääosin Venäjältä, Norjasta sekä Algeriasta. Kaasun kulutuksen ennakoidaan tulevaisuudessa kasvavan öljyn ja kivihiilen kustannuksella.
Pankkien luotonanto kasvoi vielä vuoden 2008 alussa 50 prosentin vuosivauhtia, mikä osaltaan tuki talouskasvua. Nyt luotonannon vaikutus on ollut päinvastainen, sillä pankkien luottokanta on reaalisesti supistunut viime vuoden aikana.
Meillä täällä Suomessa joulua vietetään juliaanisen kalenterin mukaan joulukuun 25. päivänä. Sen sijaan Venäjän ortodoksikirkoissa, sekä muissa gregoriaanista kalenteria noudattavissa valtioissa, joulua vietetään vasta tammikuun 7. päivänä.
Kotimaisen luottokannan kasvu hidastui ja useat toimijat valittivat rahoituksen loppuneen kokonaan. Rahoitusvaikeudet, maksurästien kasvu ja säästöjen muuttaminen dollareiksi supistivat talletuskannan kasvun nollaan. Loppuvuonna 2008 myös lavean rahan määrä (M2) alkoi supistua.
Sekä vallankahvassa että oppositiossa olevat poliitikot ymmärtävät erittäin hyvin, että valtion poliittinen tulevaisuus ja sen vakaus on ennen kaikkea nuorisossa – sukupolvessa joka juuri nyt imee itseensä politiikan vaikutteita ja joka jonain päivänä poliittiseen valtaan päästyään tulee näitä vaikutteitaan ilmentämään myös poliittisessa toiminnassaan.
Asiantuntijoiden mukaan luomumarkkinoiden kehittyminen Venäjällä riippuu voimakkaasti vähittäismyyjien aktiivisuudesta. Kauppiaat pyrkivät seuraamaan kansainvälisiä trendejä, ja ne toivovat uusien tuotteiden kohentavan myymälöidensä imagoa.