Twitter

Venäjällä talous supistui virallisten tietojen mukaan vain lievästi vuonna 2016

  • status
  • Kommentoi

Vastoin ennusteita ja myös useammista tuotantotietoihin pohjautuvista ennakkoarvioista poiketen Venäjän BKT pieneni Rosstatin viime vuotta koskevien ensimmäisten laskelmien mukaan vain 0,25 % vuodesta 2015. Aiempien tietojen mukaan vuoden 2016 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä BKT:n muutos vuodentakaisesta oli -0,7 %, mutta neljännesvuosien lukemat tulevat tuoreen vuositiedon valossa todennäköisesti muuttumaan vähemmän negatiivisiksi. Myös vuoden 2015 BKT:n luisulukema lieveni edelleen vain kuukausi aiemmin julkaistuista tiedoista ja oli nyt -2,8 %.

BKT:n tuotantoeristä viime vuoden BKT:n supistumislukeman piti pienenä mm. se, että jalostusteollisuudessa, kiinteistösektorilla ja maataloudessa tuotettu BKT-tilastoinnin mukainen lisäarvo kasvoi kohtalaisesti. Venäjän tavara- ja palvelutuonnin määrä väheni 5 %. Tuonnin määrä oli siten 35 % pienempi kuin huippuvuonna 2013.

Kysyntäeristä yksityinen kulutus kutistui 5 % vuonna 2016, minkä ohella sen arvioitiin vähentyneen vuonna 2015 lähes 10 % eli viime vuoden lopussa ilmoitettua enemmän. Julkinen kulutus pienentyi viime vuonna vain hieman. Kiinteät investoinnit supistuivat enää vain noin 1,5 %, mutta vuoden 2015 pudotuslukema muuttui jälleen selvästi suuremmaksi (-9,5 %) kuin aiemmin julkaistuissa tiedoissa. Venäjän tavara- ja palveluviennin määrä, joka kasvoi varsin ripeästi jo vuonna 2015, lisääntyi viime vuonna pari prosenttia. Varastojen vähenemisen kääntyminen kasvuun päin hillitsi myös tuntuvasti BKT:n luisua.

Etenkin vuoden 2015 BKT:n supistumistiedon merkittävä lieveneminen lyhyen ajan sisällä on herättänyt keskustelua mm. tilastointimenetelmien muutoksen vaikutuksesta. Rosstatin pääjohtajan Aleksandr Surinovin mukaan muutokset johtuvat kuitenkin siitä, että ensimmäisten tilastojulkistusten jälkeen saadaan aina lisää informaatiota. Surinov muistutti kunkin vuoden lopullisten BKT-tietojen laskemisen voivan kestää noin kaksi vuotta.

Lähde: Suomen Pankki

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?