Twitter

Henkilökohtainen konkurssi mahdolliseksi Venäjällä

Lokakuun alusta alkaen Venäjällä on ollut mahdollista tehdä henkilökohtainen konkurssi.

Lain on tarkoitus helpottaa ylivelkaantuneiden venäläisten asemaa. Henkilöt joilla on velkaa yli 500 000 ruplaa (noin 6800 euroa) ja jotka eivät ole pystyneet hoitamaan velkaansa yli kolmeen kuukauteen, voivat tehdä konkurssihakemuksen. Myös vähemmällä velkamäärällä henkilö voi hakeutua konkurssiin, mikäli pystyy osoittamaan ettei tule selviämään lainoistaan. Laissa on kuitenkin rajoitus että konkurssihakemuksen voi tehdä vain kerran viiden vuoden aikana.

On arvioitu että noin 580 000 henkilöä hakeutuu lain perusteella välittömästi konkurssiin. Lisäksi noin 6,5 miljoonan henkilön arvellaan olevan tilanteessa jossa konkurssi on mahdollinen. Mikäli nämä henkilöt päättävät hakeutua konkurssiin, Venäjän oikeuslaitoksen uskotaan ruuhkautuvan pahoin hakemuskäsittelyjen vuoksi.

Asiasta uutisoi mm. The Moscow Times.

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?