Twitter

Hallitus nostaa veroja vain ”syvän kriisin oloissa”

Venäjän hallitus ei aio nostaa veroja vuoden 2015 aikana, joskin ”syvän kriisin” oloissa ”strategisia päätöksiä” voidaan tehdä, sanoo Venäjän varavaltiovarainministeri Sergei Shatalov Vedomosti-lehdelle antamassaan haastattelussa. Esimerkkinä strategisesta päätöksestä hän mainitsee etupäässä välillisten verojen korotuksen, johon monissa maissa turvauduttiin 2008-2009 kriisin aikana.

Venäjän hallitus luopui syksyllä arvonlisäveron korotuksesta liike-elämän toivomuksesta, ja verotus luvattiin jäädyttää nykytasolle neljän vuoden ajaksi. Virkamiehet näkevät taloustilanteen kuitenkin yhä pessimistisemmin. Shatalovin mukaan hallitus on päättänyt pitäytyä sinänsä kivuliaissa menoleikkauksissa veronkorotusten sijaan. Kaikkien ministeriöiden toimialojen menoja on määrä supistaa 10 % kuluvana vuonna. Toistaiseksi supistuksia tehdään muista kuin sosiaalimenoista, mutta kun valittavaksi tulee sosiaalimenojen leikkaus tai veronkorotukset, jälkimmäinen vaihtoehto on pakko ottaa puheeksi, toteaa haastateltu valtiontalouden virkamies. Presidentti ei voi maalata itseään nurkkaan: on luvattu ettei kokonaisverotaakkaa nosteta, mutta yksittäisiä veroja voidaan nostaa jos niitä toisaalla kompensoidaan jonkun veron laskulla, pohtii virkamies.

Gaidar-instituutin tutkija Vladimir Nazarov katsoo, että verojen korotus luvatun vastaisesti ei tuottaisi paljoakaan tuloja ja aiheuttaisi vakavan iskun luottamukselle politiikkaa kohtaan. Kesällä valtiovarainministeriö arvioi, että alv:n korotus toisi budjettiin 500 miljardia ruplaa, mutta Nazarov pitää summaa yliarvioituna. Hän uskoo monien yritysten siirtyvän varjotalouden piiriin. Lisäksi välillisen verotuksen nostaminen nyt johtaisi BKT:n merkittävään laskuun, sanoo Nazarov. Hänen mukaansa vaihtoehto on olemassa. – Valtion puolustusalan tilauksia merkittävästi supistamalla voitaisi säästää 2 % BKT:sta, eikä sosiaalimenoja ei ole pakko nostaa niin paljon, esim. työssäkäyvien eläkeläisten kaikkia eläkkeitä ei tarvitsisi sitoa indeksiin, sanoo Nazarov.

Salasana hukassa?