Twitter

Navalnyi ei noudata kotiarestia

Venäläinen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi, jonka on määrä olla sähköisellä rannekkeella valvotussa kotiarestissa Yves Rocher -kosmetiikkayhtiön kavallusoikeudenkäynnissä saamansa 3,5 vuoden ehdollisen tuomion voimaan astumiseen saakka, kieltäytyy noudattamasta rangaistustoimen ehtoja. Navalnyi ilmoitti blogissaan päättäneensä katkaista sähköisen rannekkeen perustellen sitä sillä, ettei ole saanut tuomionsa tekstiä.

Navalnyi korosti blogimerkinnässään, että tuomion kirjallisena saannin aikaraja on mennyt umpeen. Hän kertoi, ettei aio matkustaa mihinkään vaan liikkua ainoastaan kotoa toimistoonsa ja viettää vapaa-aikaa perheen kanssa. ”Tuomiota ei ole vieläkään. En voi sanoa tilanteeni olevan mitenkään ainutlaatuinen: istun vain arestissa ilman mitään paperia, edes tuomion päätösosaa, ja veljeni Oleg istuu peräti sellissä”, kirjoitti Navalnyi.

Navalnyin tiedottaja Kira Jarmysh sanoo, ettei hänellä ole mitään lisättävää Navalnyin blogilausuntoon. Navalnyin asianajaja Olga Mihailova sanoo, ettei päätös olla suostumatta kotiarestin ehtoihin ole lainvastainen. – Hän sai ehdollisen tuomion, ja siinä tapauksessa vangittuna olevat tulee vapauttaa välittömästi oikeussalissa; Navalnyilla oli käytössä kevyempi vaihtoehto eli kotiaresti eikä hän ollut vangittu, mutta hän on yhä kotiarestissa tuomion julistamisen jälkeen, mikä on jo hyvän ja pahan rajan tuolla puolen, sanoo Mihailova.

Rangaistusvirasto on tietoinen rannekkeen katkaisusta ja ilmoittaa siitä oikeuteen, joka tekee asiassa päätöksensä, kertoo RBC. Zamoskvoretshjen kaupunginosaoikeus langetti 30.12. Aleksei Navalnyille 3,5 vuoden ehdollisen vankeustuomion ja hänen veljelleen Olegille ehdottoman vankeustuomion. Samana päivänä Navalnyi osallistui häntä ja veljeään tukevaan mielenosoitukseen Moskovan Maneesiaukiolla ja joutui kiinniotetuksi. Rangaistusvalvontavirasto valitti oikeuteen Navalnyin kotiarestirikomuksesta, mutta valitus palautettiin virastoon, koska tuomio on jo langetettu.

Tuoreimmat 20

Salasana hukassa?