Twitter

Moskovan lentokentillä ennätysmäärä matkustajia vuodenvaihteessa

Moskovan lentokentät palvelivat yli 2 800 000 matkustajaa joulukuun 20. päivän ja tammikuun 5. päivän välisenä aikana. Matkustajien lukumäärä nousi 130 000:lla viime vuoden vastaavasta ajankohdasta, kertoi ilmailuvirasto Rosaviatsijan johtaja Aleksandr Neradko Sheremetjevon lentokentällä varapääministeri Arkadi Dvorkovitshin johdolla pidetyssä neuvottelukokouksessa maanantaina. Sekä Neradkon että varaliikenneministeri Valeri Okulovin mukaan lentokenttien tilanne mainittuna aikajaksona oli vakaa koko maassa, ainoastaan yksi onnettomuus tapahtui Magadanin lentokentällä.

Dvorkovitsh ilmoitti kokouksessa, että alkaneen vuoden aikana jatketaan mm. Kaukoidän ja Krimin alueellisten lentojen tukemista ja tukiohjelmaan on luvassa lisää varoja jo vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana. Ohjelman tarkoituksena on ”lisätä kansalaisten liikkuvuutta ja alentaa lentolippujen hintoja”.

Joulukuussa toimintansa aloittanut Aeroflot-ryhmän Pobeda-halpalentoyhtiö on lisännyt ohjelmaansa toisen päivittäisen edestakaisen lennon Moskovasta Volgogradiin. Pobeda-yhtiö perustettiin korvaamaan EU-pakotteiden johdosta toimintansa lopettanutta Dobroljot-halpalentoyhtiötä. Pobedan 8 konetta lentävät tällä hetkellä 11 Venäjän kaupunkiin eli Volgogradin ohella Samaraan, Jekaterinburgiin, Permiin, Tjumeniin, Belgorodiin, Surgutiin, Vladikavkaziin, Tsheljabinskiin, Sotshiin ja Mineralnyje Vodyyn. 15. tammikuuta alkavat lennot Dagestanin Mahatshkalaan. Yhtiön minimitariffi on 999 ruplaa ilman veroja ja maksuja. Pobeda aikoo kuluvan vuoden aikana kasvattaa konekantaansa 13 ilma-alukseen, mikä mahdollistaa lennot 30-34 kohteeseen, kertoo 1prime.

Salasana hukassa?