Twitter

Pankkien pääomittaminen tuo budjettivajetta enintään prosentin BKT:sta

Venäjän federaation vuoden 2014 budjettiin syntyy vajetta 0,85 %-1 % BKT:sta, kun pankkeja pääomitetaan valtion varoin biljoonalla ruplalla Talletusvakuusviraston kautta, arvioi Venäjän tilintarkastuskamarin johtaja Tatjana Golikova puhuessaan Valtakunnanduumassa perjantaina. Eilen Venäjän valtiovarainministeriön pitkän aikavälin strategisen suunnittelun osaston johtaja Maksim Oreshkin arvioi toimen aiheuttavan budjettiin vajetta 0,8 %-0,9 % BKT:sta, muistuttaa talousuutistoimisto 1prime. Golikova totesi valtion käyttävän vastaavia toimia usein budjetin toteutusvaiheessa, ”mutta tässä tapauksessa emme saa tulokseksi voitollisia vaan tappiollisia parametreja”. Golikova huomautti myös, ettei Talletusvakuusviraston tehtäviin kuulu pankkien pääomittaminen, joten toimenpiteen toteuttaminen edellyttää kiireellisiä muutoksia budjettilakien ohella myös fyysisten henkilöiden talletusten vakuuttamista koskevaan lakiin ja lakiin keskuspankista. – Tuemme hallituksen esittämää lakiluonnosta sillä ehdolla, että mainitut lakimuutokset tehdään, sanoi Golikova.

Valtakunnanduuma käsittelee perjantaina lakiprojektia, jonka mukaan Venäjän pankkeja voitaisiin pääomittaa sijoittamalla federaation obligaatiolaina Talletusvakuusrahaston kautta pankkien subordinaarisiin luottoihin ja etuoikeutettuihin osakkeisiin. Lain odotetaan tulevan hyväksytyksi kokonaisuudessaan. Valtiovarainministeri Anton Siluanovin mukaan pankkien pääomittaminen 1 biljoonan suuruisen federaatioluoton obligaatioilla lisää pankkien pääomaa noin 13 %, mikä vastaa pankkien viime aikoina kärsimien negatiivisten vaikutusten mittakaavaa.

Pankkien pääomittamiseen valtion varoin päädyttiin Venäjän taloustilanteen huononnuttua, luottoriskien kasvettua ja ruplan heikettyä. Pankkiirit toivoivat saavansa rahaa Kansallisen hyvinvoinnin rahastosta, mutta syksyn aikana selvisi, että tämä tuki menee käytännössä kokonaan kahdelle valtiolliselle pankille eli VTB:lle ja Gazprombankille. Valtiovarainministeriö esitti jo kesäkuussa, että vuoden 2009 kriisin aikana laaditun ”Valtion arvopaperien käytötstä pankkien pääomittamiseen” lain voimassaoloaikaa jatkettaisiin vielä neljällä vuodella. Yksikään pankki ei tuolloin käyttänyt pankkijärjestelmän vakauden tueksi laadittua lakia hyväkseen.

Salasana hukassa?