Twitter

Bashneft siirtyi Venäjän valtion omistukseen

AFK Sistemalle kuulunut Bashneft-öljy-yhtiön osakepaketti on siirtynyt Venäjän valtion omistukseen. Oikeuden päätös kiistellyn osakepaketin takavarikoinnista Sistemalta astui voimaan vasta maanantaina. Jo tiistaina valtion omaisuutta hallinnoiva Rosimushtshestvo ilmoitti osakkeiden tulleen kirjatuksi tililleen.

Bashneftin hallintaan oikettava paketti oli kuulunut vuodesta 2009 saakka Vladimir Jevtushenkovin AFK Sistemalle. 122 971 934 tavallista osaketta ja 6 192 245 etuoikeutettua A-tyypin osaketta siirtyi Moskovan välimiesoikeuden 30.10. tekemän päätöksen nojalla valtion haltuun. Venäjän valtio omistaa nyt 71,6 % Bashneftin osakkeista, siteeraa RBC Rosimushtshestvon tiedotetta. Bashneft kirjataan valtion strategisten osakeyhtiöiden luetteloon.

Moskovan välimiesoikeus totesi Bashkortostanin tasavallan energia-alan yhtiöiden siirtyneen laittomasti federaation omistuksesta tasavallan omistukseen. Oikeusprosessissa kantajana oli Venäjän pääsyyttäjänvirasto ja vastaajina Bashneftin pääosakkaat AFK Sistema ja sen tytäryhtiö Sistema-Invest.

Vladimir Jevtushenkov on ollut kotiarestissa syyskuun puolivälistä saakka epäiltynä Bashneftin laittoman myynnin organisoinnista AFK Sistemalle. AFK Sisteman väitetään ostaneen Bashneftin osakkeet 500 miljoonaa dollaria sopimushintaa alhaisemmalla summalla. Vuosina 2009-2014 Bashneftin tuotto on yli kaksinkertaistunut, puhdas voitto kolminkertaistunut ja huoltoasemien määrä kasvanut 319:stä 559:ään.

Salasana hukassa?