Twitter

Rinnakkaistuonnin sallimista eräillä aloilla harkitaan

Vedomosti-lehden haltuunsa saamien lausuntojen mukaan Venäjän hallituksen asiantuntijaneuvossa ehdotetaan tavaramerkillä tai patentilla suojattujen merkkituotteiden rinnakkaismaahantuonnin sallimista eräillä aloilla. Rinnakkaistuonnin mahdollisen sallimisen vaikutuksista ollaan virkamiehistössä kuitenkin erimielisiä. Venäjän varapääministeri Igor Shuvalov määräsi viime kuussa alan laitokset, analyysikeskuksen ja asiantuntijaneuvoston selvittämään rinnakkaistuontikiellon poistamisen tarkoituksenmukaisuutta. Venäjän kilpailuvirasto FAS on aiemmin esittänyt kiellon poistoa useaan kertaan. Hallituksen asiantuntijaneuvosto tukee FAS:n esittämää rinnakkaistuonnin pilottihanketta yhdelle tai useammalle alalle.

Tällä hetkellä vain oikeudenhaltija tai tämän virallisesti auktorisoima toimittaja voi tuoda Venäjälle tavaramerkillä tai patentilla suojattua tavaraa. – Muiden tahojen toimesta tapahtuvan rinnakkaistuonnin liberalisointi lisäisi kilpailua, toteaa Shuvalovin sihteeristön edustaja. – Tarvitaan kuitenkin siirtymäkautta yhtiöille, jotka ovat sijoittaneet Venäjällä tapahtuvaan tuotantoon, hän toteaa.

FAS, joka katsoo nykytilanteen rajoittavan kilpailua, vaikeuttavan tavaroiden saatavuutta ja johtavan korkeaan hintatasoon, julkisti aiemmin oman lakiluonnoksensa rinnakkaistuonnin vapauttamisesta regulation.gov.ru-sivustolla julkista käsittelyä varten. Käsittelyaika päättyi lokakuun lopussa, eikä kielteisiä vaikutuksia rinnakkaistuonnista ole kyetty FAS:n mukaan  osoittamaan. Riskit taas ovat viraston mukaan helposti hallittavissa.

Oikeudenhaltijat ovat asiasta toista mieltä. He katsovat rinnakkaistuonnin sallimisen vähentävän Venäjän houkuttelevuutta sijoitusmaana, todetaan kuluvana vuonna laaditussa Ulkomaisten sijoitusten konsultaationeuvoston selvityksessä. Maahantuoja- ja tuottajayhdistyksissä, mm. Rusbrandissa ja RATEK:ssa arvioidaan piraattituotteiden määrän ja niiden myötä huonolaatuisen ja suorastaan vaarallisen tavaran määrän kasvavan rinnakkaistuonnin myötä. Samalla paikallisten tavarantuottajien suoja heikkenisi. Riskeistä on varoittanut myös AEB.

FAS on aiemmin ottanut esimerkiksi autojen varaosamarkkinat, joiden epätasapaino heijastuu korkeina hintoina. Rinnakkaistuonnin salliminen olisi tärkeintä monimutkaisten teknisten laitteiden, ensi sijassa terveydenhuoltoalan laitteiden osalta, katsoo FAS:n analyysihallinnon esimies Aleksei Sushkevitsh. Hänen mukaansa rinnakkaistuonti voitaisiin sallia kaikille aloille lukuunottamatta niitä, joilla kuluttajien riski saada käsiinsä heikkolaatuista ja laitonta tuontitavaraa on suurin. Tällaisena alana hän mainitsee hajuvesiteollisuuden. Sushkevitsh velvoittaisi tullin valvomaan riskialoja, ja rinnakkaistuonnin poikkeusalaluetteloa voitaisiin täydentää vähitellen.

Tuoreimmat 20

Salasana hukassa?