Twitter

Kysely: pakotteet eivät toistaiseksi vaikuta venäläisten mielialoihin

Venäjään kohdistetut Ukraina-pakotteet ja Venäjän vastapakotteet eivät ole saaneet isänmaallisuuden aaltoa laantumaan: valtaosa venäläisistä on valmiita luopumaan tuontielintarvikkeista, ja presidentti Vladimir Putinin kannatuskin pysyy korkealla. Arvion esittävät Poliittisen analyysikeskuksen tutkijat VTSIOM-mielipidetutkimuskeskuksen kyselyjen nojalla. Taloustieteilijät yhdistävät mielialat siihen, ettei valtaosa kansasta ole toistaiseksi joutunut kokemaan pakotteiden todellisia seurauksia.

84% venäläisistä hyväksyy kyselyn mukaan Venäjän vastapakotteet, sanoo analyysikeskuksen pääjohtaja Pavel Danilin. Valtaosa kansalaisista piti tämänsuuntaisia askeleita tarpeellisina jo ennen kuin hallitus niihin ryhtyi. 50-80% kansalaisista ei ole aiemminkaan juuri ostanut tuontielintarvikkeita, jotka ovat joutuneet vastapakotteiden piiriin.

Monet olisivat valmiita luopumaan muistakin kuin nyt pakotteiden kohteeksi joutuneista tuontielintarvikkeista. 88% vastaajista luopuisi norjalaisesta sillistä, 79% espanjalaisista appelsiineista ja mandariineista, 93% ukrainalaisesta silavasta ja 92% CocaColasta. Kurinalaisimmin ulkomaisesta ruoasta luopuisivat Yhtenäinen Venäjä -puolueen kannattajat. Sen sijaan Liberaalidemokraattisen puolueen kannattajista 36% ei luopuisi CocaColasta, 42% haluaisi edelleen saksalaista olutta ja 33% norjalaista silliä. Kommunistisen puolueen kannattajista lähes puolet ja Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen kannattajista peräti 60% ei luopuisi saksalaisesta oluesta.

Presidentti Putinin toiminnan kannatus on viikko sitten tehdyn kyselyn mukaan 88,7% tasolla. Sen paremmin politiikantutkijat kuin taloustieteilijätkään eivät ryhdy ennustamaan yhteiskunnallisten mmielialojen kehitystä, kirjoittaa Kommersant. – Kansalaiset näkevät vain tiettyihin tavararyhmiin vaikuttaneiden pakotteiden seuraukset,mutta on pakotteita, jotka iskevät koko Venäjän talouteen, sanoo Moskovan valtionyliopiston taloustieteen tiedekunnan dekaani Aleksandr Auzan. – Seuraukset voivat käydä tuntuviksi marras-joulukuussa. Silloin voi mitata väestön reaktioita ja tarkastella reittausten stabiiliutta, katsoo FBK-yhtiön strategisen analyysi-instituutin johtaja Igor Nikolajev.

Salasana hukassa?