Twitter

Rosselhoznadzor: elintarvikkeiden tuontikieltolista vasta valmisteilla

Venäjän maatalousvalvontavirasto Rosselhoznadzor kiistää laitoksen johtajan avustaja Aleksei Aleksejenkon keskiviikkona esittämän näkemyksen, jonka mukaan Venäjä kieltää kananlihan tuonnin Yhdysvalloista ja hedelmien ja vihannesten tuonnin EU-maista, uutisoi RBC torstaina.

Elintarviketuonnin rajoituksia valmistellaan vastapakotteina länsimaiden uusimmille Ukraina-pakotteille, mutta Aleksejenkon lausunto leimataan ”henkilökohtaiseksi näkemykseksi”.

Rosselhoznadzor toteaa, että sen on mahdotonta kommentoida presidentti Vladimir Putinin keskiviikkoista määräystä erityisistä taloustoimista Venäjän turvallisuuden takaamiseksi, koska virkamiehet eivät vielä ole saaneet hallitukselta asiaa koskevaa päätöstä.

Aleksejenkon RIA Novostille eilen antamaa lausuntoa levitettiin eilen laajasti sekä Venäjän että länsimaiden tiedotusvälineissä. Aleksejenko sanoi Venäjän kieltävän kaiken vihanne- ja hedelmätuonnin EU:sta ja kaiken maataloustuotteiden tuonnin Yhdysvalloista, kananliha mukaanluettuna.

Myöhemmin pääministeri Dmitri Medvedevin tiedottaja Natalja Timakova täsmensi RIA Novostille, että tuontikieltoon joutuvien tuotteiden luettelo on vasta valmisteluvaiheessa ja olemassa olevat vaihtoehdot ovat ainoastaan eri virastojen ehdotuksia.

1 kommentti

  1. Atro Niiniluoto Vastaa kommenttiin

    Olen jo nähnyt tarvikepakkauksia, joissa on venäjänkielistä tekstiä, mutta yrittänyt suhtautua rauhallisesti.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?