Twitter

Venäjän matkailujärjestö: ”Surkein matkailuvuosi vuosikausiin”

Venäjän matkailualojen keskusjärjestö RST:n mukaan kuluva matkailuvuosi on ollut Venäjällä huonoin moneen vuoteen. RST:n arvioiden mukaan venäläisten ulkomaanmatkailu on vähentynyt jopa enemmän kuin taantumavuonna 2009, uutistoimisto Interfax uutisoi maanantaina.

RST:n lehdistösihteeri Irina Tjurinan mukaan ulkomaanmatkailun vähenemisen taustalla on poliittinen tilanne.

– Ulkomaanmatkailun hiipumiseen taustalla on erityisesti alkuvuonna kiristynyt poliittinen tilanne, jonka myötä venäläiset ovat alkaneet yhä tarkemmin harkita ulkomaanmatkojaan, Tjurina kertoi Interfaxille.

Lehdistösihteerin mukaan tilannetta on synkistänyt ruplan kurssin heikentyminen sekä talouspakotteet.

– Monet venäläiset ovat luulleet talouspakotteiden vaikuttavan esimerkiksi siten, että eurooppalaiset valtiot lakkaavat myöntämästä viisumeja venäläismatkailijoille. Tämä käsitys ei kuitenkaan vastaa todellisuutta, Tjurina kommentoi.

Venäjällä on kuluneen kuukauden aikana lopettanut toimintansa useita matkatoimistoja. Irina Tjurina arvion mukaan konkurssien taustalla on myös Venäjän matkailumarkkinoiden äärimmäisen kireä kilpailutilanne.

– Nykyinen markkinatilanne huomioiden on ihme, ettei konkursseja ole ollut satoja, toteaa Tjurina.

Venäjällä toimii nykyisellään noin kaksi tuhatta matkanjärjestäjää. Viime viikkojen aikana suurista matkatoimistoista toimintansa ovat lopettaneet mm. pietarilaiset Neva ja Expo-Tour sekä moskovalainen Roza Vetrov Mir. Elokuussa talousongelmistaan ovat raportoineet myös mm. Ideal-Tour ja Labyrint.

Lue myös:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?