Twitter

Avainkorkoa nostettiin puolella prosenttiyksiköllä

Venäjän keskuspankki nosti perjantaina peruskorkoa vastaavaa avainkorkoa 7,5%:sta 8%:iin. Keskuspankki perusteli toimiaan pelolla inflaation kasvusta, tiedottaa RBC. ”Inflaatioriskiin vaikuttavat geopoliittisen jännityksen lisääntyminen sekä vero- ja tariffipolitiikan muutokset”, sanotaan keskuspankin tiedotteessa.

Keskuspankki katsoo, että avainkoron nostolla mahdollistetaan inflaation pitäminen keskipitkällä aikavälillä neljässä prosentissa. Jos inflaatioriskit kuitenkin pysyvät ennallaan, keskuspankki varoittaa voivansa nostaa korkoa lisää. Venäjän keskuspankki toivoo saavansa inflaation laskemaan kuluvan vuoden loppuun mennessä 6-6,5% tasolle, kun 21.7. tilanteen mukaan vuoden inflaatiotasoksi muodostuisi 7,5%.

Keskuspankki toteaa talouden alkaneen hienoisesti elpyä vuoden toisella kvartaalilla. Huhti-kesäkuussa BKT:n kasvuvauhti oli nollan tuntumassa. Samalla työvoimaresurssien ja kilpailukykyisten tuotantovoimien kuormitus oli korkealla tasolla. Venäjä kärsii työvoimapulasta, mutta työn tuottavuus kasvaa hitaasti. Investointikysyntä pysyy alhaisena ”yrittäjien luottamuksen ollessa matalalla tasolla, pitkäaikaisen rahoituksen saatavuuden ollessa rajoitettua kansainvälisillä ja kotimaan markkinoilla sekä reaalisektorin yritysten voittojen supistuessa”, sanotaan tiedotteessa.

RBC:n haastattelemat talousasiantuntijat pitävät koronkorotusta hätäsignaalina markkinoille ja katsovat sen todistavan, että maan johto valmistautuu kansainvälisen tilanteen kiristymiseen.

Ekonomistit sanovat koronnoston tulleen markkinoille yllätyksenä. FG BKS:n ekonomisti Vladimir Tihomirov vakuuttaa keskuspankin valmistautuvan geopoliittisen riskin voimistumiseen ja ruplaan ja hintoihin kohdistuvan paineen kasvuun sen myötä. Venäjän ja IVY:n BofA Merrill Lynchin pääekonomisti Vladimir Osakovski on samaa mieltä, mutta ei usko koron uuden noston olevan todennäköinen.

Kaikkiaan avainkorkoa on nostettu kuluvana vuonna kolmesti, aina puolella prosenttiyksiköllä. Edellisen kerran keskuspankki nosti avainkorkoa huhtikuun lopulla. Pankin johto kokoontuu käsittelemään avainkoron tasoa seuraavan kerran 12.9.. Talouskehitysministeri Aleksei Uljukajev kehotti toukokuun puolivälissä keskuspankkia laskemaan avainkorkoa BKT:n kasvun kannustamiseksi. Uljukajev oli kuitenkin kannattanut maaliskuussa tehtyä koron nostoa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?