Twitter

Asuntorakentaminen kasvanee vielä vuoden

Vuoden 2014 alkupuoliskolla Venäjällä luovutettiin käyttöön asuntoja 30,2% enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona, kirjoittaa Kommersant. Kasvu kertoo sijoittajien keskuudessa vuosina 2011-2012 vallinneesta optimismista ja valtiollisten pankkien asuntoluototuksen kehityksestä. Asiantuntijat odottavat asuntorakentamisen kasvavan vielä ainakin vuoden ajan, mutta sitten talouskasvun pysähtyminen purree jo rakennuttajien aktiivisuuteen.

Vuoden 2014 alkupuolella luovutettiin tilastolaitos Rosstatin mukaan käyttöön 29,4 miljoonaa asuntoneliötä. Kasvua viime vuodesta on 30,2%. Viime vuoden alkupuolen kasvu toissa vuoden samaan ajanjaksoon verrattuna oli vain 7,5%, missä tuntui vielä rakennusprojektien jäädytys vuoden 2008 kriisin johdosta, muistuttaa Kommersant. Seuraavien kahden vuoden ajan saateltiin loppuun jo aloitettuja kohteita. Tämän vuoden nousu kertoo oletettavasti vuosina 2011-2012 aloitettujen projektien toteutumisesta – aika rakennustöiden aloittamisesta lopputarkastukseen on noin kaksi vuotta.

Suurinta aktiivisuus oli vahvan kysynnän Moskovan alueella, mihin rakennettiin 10,3% koko Venäjän alueella alkuvuodesta luovutetuista asunnoista (3 013 700 neliömetriä). Suurin kasvu rakentamisessa nähtiin Tuvan alueella, missä asuntorakentaminen kasvoi 8,6-kertaiseksi viimevuotisesta. Tshetsheniassa asuntorakentaminen 6,1-kertaistui ja Voronezhin alueella 3,7-kertaistui.

Tuvan ja Tshetshenian kohdalla lähtötaso oli alhainen, sanoo Riippumattoman sosiaalipolitiikan instituutin alueohjelman johtaja Natalja Zubarevitsh. Voronezhin alueella taas asuntojen alhainen hintataso mahdollisti rakennuttajille projektien toteuttamisen.
Moskovassa rakentaminen on elpymässä ex-pormestari Juri Luzhkovin aikana aloitettujen projektien jäädytyksen ja pormestari Sergei Sobjaninin valtaannousua seuranneen siirtymäkauden jäljiltä, toteaa Infoline-Analitika-yhtiön johtaja Mihail Burmistrov.

Valtiollinen Sberbank myönsi asuntolainoja kuluvan vuoden alkupuoliskolla yli 402 miljardia ruplaa eli 70% viimevuotista enemmän. Kaikkiaan Sberbankin asuntolainasalkku on 1,63 biljoonan ruplan suuruinen. ”Kohtuuhintainen asunto” -valtionohjelma vaikuttaa rakentamisvauhtiin toistaiseksi vasta välillisesti, joskin pitkällä tähtäimellä. Ohjelman mukaan Venäjälle tulisi syntyä vuoden 2017 loppuun mennessä 25 miljoonaa kohtuuhintaista asuinneliötä.

Myös rakennusprojektien byrokratiaa vähennettiin pääministeri Dmitri Medvedevin toukokuisella määräyksellä (220 hallintomenettelyn sijaan vaaditaan enää 134). Toistaiseksi on vaikea sanoa, tukeeko vaivalloisesti edennyt rakennusmarkkinoiden liberalisointi rakentamisen kasvua vuosina 2015-2016 vai pehmentääkö se ainoastaan markkinoiden mahalaskua talouskasvun pysähdyttyä, kirjoittaa Kommersant.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?