Twitter

Tulli: Vienti Venäjälle laski alkuvuonna 16 prosenttia

Suomen vienti Venäjälle laski tämän vuoden tammi-maaliskuussa 16 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tuonti laski alkuvuonna vieläkin enemmän, 18 prosenttia. Vienti Venäjälle alkoi laskea jo viime vuoden syksyllä kolmen kasvuvuoden jälkeen. Laskua kertyi vuonna 2013 viennissä kuusi prosenttia ja vienti ylsi arvoltaan lähes 5,4 miljardiin euroon. Tuonti laski vain yhden prosenttia ja oli arvoltaan lähes 10,5 miljardia euroa.  Asia ilmenee Suomen Tullin maanantaina julkistamista tilaistoista.

Venäjän kaupan alijäämä oli viime vuonna lähes 5,2 miljardia euroa, vuonna 2012 alijäämää oli lähes 4,9 miljardia euroa. Tämän vuoden tammi-maaliskuussa alijäämää on kertynyt lähes 1,3 miljardia euroa. Venäjä on ollut Suomen selvästi suurin alijäämämaa viimeisten viiden vuoden ajan.

Viime vuonna koneiden ja laitteiden sekä kemian teollisuuden vienti Venäjälle laski merkittävästi. Tämän vuoden tammi-maaliskuussa näiden tavararyhmien viennin lasku kiihtyi entisestään. Öljytuotteiden vienti laski viime vuonna vain aavistuksen, mutta myös näiden tuotteiden viennin väheneminen nopeutui alkuvuodesta. Paperiteollisuuden tuotteiden vienti sen sijaan kasvoi viime vuonna ja niiden vienti laski vain aavistuksen tämän vuoden tammi-maaliskuussa. Tärkeimmistä tavararyhmistä ainoastaan kuljetusvälineiden vienti kasvoi alkuvuodesta, kun se viime vuonna oli ollut selvässä laskussa.

Venäjän-kauppa 2014 (1-3), tulli

Suomen ja Venäjän välinen kauppa 2003 – 2014 (1-3). Kuva: Tulli.fi

Monen tärkeän tavararyhmän tuonti Venäjältä kääntyi laskuun viime vuonna ja lasku jatkui alkuvuodesta. Poikkeuksena olivat kemialliset aineet ja tuotteet, joiden tuonti kasvoi kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa. Tuonnista Venäjältä yli 83 prosenttia oli energiatuotteita. Energiasektorin tuonnin arvo väheni vain hieman vuonna 2013. Tämän vuoden tammi-maaliskuussa energiatuotteiden tuonti Venäjältä kääntyi nopeaan laskuun lähinnä öljyn tuonnin laskun vuoksi. Puutavaran tuonti kasvoi viime vuonna, mutta kääntyi tämän vuoden tammi-maaliskuussa loivaan laskuun.

Koko kauppavaihdolla mitattuna Venäjä on ollut suurin kauppakumppanimme vuodesta 2007 lähtien. Tämän vuoden tammi-maaliskuussa Saksa ohitti Venäjän ja on nyt jälleen Suomen suurin kauppakumppani. Venäjä on kuitenkin selvästi Suomen suurin tuontimaa, sen osuus tuonnista oli 18,1 prosenttia vuonna 2013. Saksan osuus tuonnista oli 12,6 prosenttia ja Ruotsin 11,4 prosenttia. Viennissä Venäjä oli viime vuonna 9,6 prosentin osuudellaan kolmannella sijalla Ruotsin (11,6 %) jälkeen. Saksa (9,7 %) oli toisella sijalla.

Lähde: Tulli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?