Twitter

BOFIT: Suomen Venäjän-kauppa supistui tammi-maaliskuussa

Tavaratuonnin arvo oli lähes viidenneksen pienempi kuin vuotta aiemmin. Taustalla oli lähinnä suurimman tuoteryhmän eli mineraalipolttoaineiden (yli 80 % tuonnista) ja niistä erityisesti raakaöljyn tuonnin supistuminen.

Koko tavaratuonnin arvo ylsi kuitenkin 2,3 mrd. euroon, jolla Venäjä oli Suomen suurin tuontimaa, Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos uutisoi viikkotiedotteessaan.   

Tavaraviennin arvo supistui tammi-maaliskuussa 16 % vuotta aiemmasta ja oli vajaat 1,1 mrd. euroa. Vähentynyt kysyntä ja heikompi rupla johtivat viennin supistumiseen kaikissa tärkeimmissä tuoteryhmissä. Noin puolet Suomen Venäjän-viennistä koostuu koneista ja laitteista sekä kemiallisista tuotteista, joiden viennin arvo supistui lähes viidenneksellä. 

Suomen Venäjän-viennistä merkittävä osa muodostuu edelleen muualla valmistetuista, mutta Suomesta Venäjälle viedyistä tuotteista eli jälleenviennistä. Aiemmin jälleenvienti koostui pääosin matkapuhelimista ja autoista, mutta viime vuosina niiden vienti Venäjälle on supistunut hyvin pieneksi. Nykyään tärkeimpiä jälleenvientituotteita ovat mm. lääkkeet, työstökoneet ja öljytuotteet. Tullihallituksen tuoreen arvion mukaan jälleenviennin osuus Suomen Venäjän-viennistä oli viime vuonna 24 %. Viime vuonna jälleenvienti supistui huomattavasti enemmän kuin Suomen muu vienti Venäjälle. 

Venäläisten kuluttajien ostovoiman heikentyminen ja talouskehitystä koskevan epävarmuuden lisääntyminen ovat vähentäneet myös venäläisten matkailua Suomessa. Tammi-maaliskuussa venäläisten yöpymisiä suomalaisissa majoitusliikkeissä oli 6 % ja rajanylityksiä Suomen ja Venäjän välillä 4 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. 

Suomen kautta Venäjälle menevät transitokuljetukset supistuivat tammi-maaliskuussa viidenneksellä vuotta aiemmasta. Transitokuljetuksia voi edelleen hankaloittaa TIR-menettelyn loppuminen myös Suomen ja Venäjän välisellä rajalla, jonka on määrä tapahtua heinäkuun alussa. Suomen kautta kulkee enää alle 10 % Venäjän tuonnista, kun vielä vuosikymmen sitten osuus oli peräti kolmannes.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?