Twitter

Politiikka ylsi kiinteistörakentamiseen

Atrium European Real Estate on ensimmäisenä Venäjän kiinteistöihin sijoittaneista ulkomaisista yhtiöistä reagoinut Ukrainan kriisiin. Yhtiö jäädyttää kaksi projektia poliittisen tilanteen tasaantumiseen saakka, kirjoittaa Vedomosti.

Jäädytyspäätös on kirjattu Atrium European Real Estaten ensimmäisen vuosineljänneksen selvitykseen. Kyseessä on kaksi uutta vaihetta jo olemassa olevissa projekteissa, joita ei nimetä. Atrium European Real Estate (aiemmin Meinl European Land) on suuri eurooppalainen kauppakeskuksiin erikoistunut kehitysyhtiö, jolla on  salkussaan 153 yhteensä 2,5 miljardin dollarin arvoista kohdetta Puolassa, Slovakiassa, Tshekissä ja Venäjällä.

Markkinoilla arvioitiin jo muutama kuukausi sitten alan investointien mahdollisesti supistuvan tänä vuonna. JLL supisti sijoitusennustettaan 7 miljardista dollarista 3,4 miljardiin dollariin. Atrium on kuitenkin ensimmäinen Venäjää koskevien suunnitelmiensa muutoksesta julkisesti tiedottanut taho.

– Kiinnostus kauppakeskuskohteisiin Moskovassa pysyy vakaana, mutta muilla alueilla yhtiöt eivät kiirehdi aloittamaan uusia projekteja, sanoo JLL:n kauppakiinteistöosaston esimies Tatjana Kljutshinskaja. Syy tähän ei kuitenkaan ole poliittinen vaan taloudellinen: valuuttakurssien heittelyn johdosta osa vähittäiskaupan toimijoista on lykännyt kehityssuunnitelmiaan puolella vuodella, ja vaikka valtaosa jatkaakin laajentumista, päätöksenteko uusien tilojen hankinnasta vie nyt pitempään. Kiinteistökehitysyhtiöt eivät siten tiedä ennen projektin käynnistämistä, mitkä liikkeet asettuvat ankkureiksi tuleviin kiinteistöihin.

DB Development -yhtiön pääjohtaja Dmitri Garkusha katsoo, että sijoittajien kannattaa juuri nyt mennä mukaan uusiin projekteihin. Yhtiö aikoo sijoittaa yhdessä Valartis Development and Operations Fund -rahaston kanssa miljardi dollaria venäläiskiinteistöihin. Toimijoiden ja rahoitusinstrumenttien määrän supistuessa sijoituksista voi saada kunnon tuoton, katsoo Garkusha.

Ulkomaisten sijoitusyhtiöiden Russia Development Fund-rahastoa hallinnoivan Investment Management Groupin osakas Maksim Kulin toteaa, etteivät viimeaikaiset tapahtumat ole vaikuttaneet yhtiön strategiaan. Ulkomaisten toimijoiden määrä markkinoilla on Kulinin mukaan kuitenkin merkittävästi supistunut.

Salasana hukassa?