Twitter
Premium asiakkaat voivat julkaista oman tiedotteensa Profiili-sivultaan.

Uudenmaan matkailun viraalivideokampanjan suunnittelu on alkanut

  • status
  • Kommentoi

Tourism Network –osahanke kilpailutti maaliskuussa Uudenmaan matkailun viraalivideomarkkinointikampanjan suunnittelun ja toteutuksen Venäjälle. Toimenpide perustui hankkeen esiselvityksen tuloksiin koskien saavutettavuuden parantamista alueelle lentoyhtiömarkkinointiponnistuksen avulla.

Matkailualueelle on tärkeätä alueen saavutettavuus. Helsinkiin aloittaa 26.4. lentämään Siberian Airlines (S7). Hanke toteuttaa markkinointikampanjan kohteena moskovalaiset potentiaaliset matkailijat. Kampanja sisältää viraalivideon rakentamisen ja sen markkinoinnin jakelukanavissa alkukesästä 2014. Hanke selvitti kotimaisilta kokeneilta tahoilta muutamilla yksilöhaastatteluilla, miten matkailualue voi tukea omalla toiminnallaan lentoyhtiön reitin kannattavuutta.

Selvityksessä kävi ilmi, ettei ole yksiselitteistä vastausta, mitä lentoyhtiöt haluavat kohdealueelta. Yksi varma asia tietysti on, että lentomatkustajia, jotta toiminta olisi kannattavaa. Jokainen lentoyhtiö haluaa lentää lentoreittejä, jotka ovat sille kannattavia.

Uusien lentoreittien avaaminen haastavaa

Finnair on valinnut Aasian strategian ja toivoo vahvaa panostusta sinne myös matkailualueilta ja MEKiltä. Yhden uuden reitin avaamiseen Helsinki-Vantaalle voi mennä useita vuosiakin. Eräs vastaajista totesi, että haastetta on saada uusia avauksia tällä hetkellä, kun lentoyhtiöt eivät voi hyvin.

Nyt on valmistumassa uusi lentokenttästrategia. Suomeen on tulossa supistuksia lentokenttiin ja erityisesti vaarassa ovat ne lentokentät, jotka sijaitsevat lyhyen matkan päässä pääkaupunkiseudulta tai toinen lentokenttä on 1-2 tunnin ajomatkan päässä, kertoo yksi vastaajista.

Eräs vastaajista oli seurannut usean vuoden ajan useammankin toimijan yrityksiä saada aikaan uusia lentoyhteyksiä tai chartersarjoja Moskovasta Suomeen. Pääpointiksi – ja yleensä kompastuskiveksi – oli muodostunut se, että koneisiin ei ole saatu tarpeeksi sitoutuneita matkanjärjestäjiä, jotka ottaisivat hartioilleen tietyn kiintiön paikoista myytäväkseen tai sitten toimijaa Suomesta joka pystyisi kantamaan (osa)riskin siitä, että paikkoja jää myymättä.

Lentojen saaminen Moskovasta ilmaan muina ajankohtina kuin uuden vuoden ja joulun sesonkina on ollut käytännössä mahdoton tehtävä, vaikka yrityksiä on ollut jo kohta varmaan lähemmäs kymmenen eri vuosien aikana.

Halpalentoyhtiöiden kanssa kannattaa huomioida, että usein ne lentävät vain sesonkiaikana, kun paras tuotto tulee tuolloin, mutta hiljaisina aikoina eivät lennä. Halpalentoyhtiöt tekevät nopeasti päätökset aloittaa lennot ja yhtä nopeasti päätöksen lopettaa lennot, jos ne eivät ole kannattavia. Useat halpalentoyhtiöt saattavat haluta rahaa, esim. tappiontakuuta, jos matkustajia ei ole riittävästi. Toinen vaihtoehto on markkinointituki, jossa yhdessä tehdään kampanjoita. Jos lähtee matkailualueena isoin summin tukemaan lentoyhtiöitä, se saattaa olla loputon suo, mutta kyllä jotkut alueet tekevät niin, kertoo yksi vastanneista.

Yhteiset markkinointikampanjat

Matkailualueen kannattaisi vastaajien mukaan tehdä sen alueen kohdemarkkinointia, jonne uusi lentoyhteys on tulossa. Pääkaupunkiseudulla tai Uudenmaan alueella eivät ole lentoyhtiö-markkinointia tehneet muut kuin Helsingin kaupunki tätä aiemmin.

Sama vastaaja jatkoi, että parhaana neuvona saavutettavuutta miettiville antaisin sen, että teidän tulee vakuuttaa lentoyhtiö alueenne vetovoimaisuudella. Ja jos lentopäätöksiä tulee, pitää tehdä valtavasti markkinointityötä, jotta reitti on lentoyhtiölle kannattava. Huomioiden, että lennon olisi oltava molempiin suuntiin kannattava.

Mitä markkinointikampanjoita kannattaisi tehdä, jotta lentoyhtiö kokisi sen hyödyttävän matkustajamäärien kasvua, varsinkin Venäjälle. Erään vastaajista mukaan alueen kannattaisi markkinoida aluetta sähköisissä kanavissa, mutta perinteisetkään markkinointikanavat kuten esitteet eivät ole vielä ”out” Venäjän markkinoilla. Toisen vastaajista mukaan kannattaa rakentaa matkustajien lähtöalueelle kohdistuvaa televisiomainontaa tai tuoda lähtöalueella markkinoivia matkanjärjestäjiä tutustumaan Uudellemaalle. Myös pressinäkyvyys on koettu tärkeäksi.

Finavialla on hyvät tilastot ja taustatiedot, kuinka paljon kohdealueilla on potentiaalisia matkustajia. Nämä sekä lentoyhtiön lentomäärät kannattaa huomioida markkinointia rakennettaessa.

Viraalivideomarkkinointikampanja

Uudenmaan alueella ei ole käytössä yhteiseen markkinointiin perustuvaa markkinointivideota alueesta. Hanke päätti rakentaa viraalivideokampanjan Moskovan alueen potentiaaliset matkailijat kohderyhmänään. Kampanja on juuri kilpailutettu ja hankintapäätös julkistetaan pian. Kampanja toteutetaan kesäkuun 2014 loppuun mennessä.

Viraalivideolla tarkoitetaan internetissä leviävää videota, joka leviää sosiaalisen median, verkkosivustojen ja sähköpostin välityksellä. Yleensä, vaikkakaan ei aina, videolle on tyypillistä sen humoristinen sisältö.

Moskovasta ei ole odotettavissa matkailijaryntäystä, sillä täytyy pitää myös realiteetit mielessä. Moskovasta lentää melkeinpä samassa ajassa Keski-Eurooppaan kuin Helsinkiin. Meillä on aika monta vetovoimaista kilpailijaa siellä, totesi eräs vastaajista. Niinpä hanke kokeilee viraalivideon vaikutusta, jospa se toisi Uudenmaan ja koko Suomen alueelle näkyvyyttä. On vain muistettava, että viraalivideo saattaa ”realisoitua” vasta vuosien päästä. Materiaali jää kuitenkin internetin syövereihin. Toivotaan parasta!

Seuraa hankkeen viraalivideokampanjaa verkossa, lisätietoja hankkeen sivuilta myöhemmin.

Lisätietoja: Nina Järveläinen, nina.jarvelainen@uudenmaanliitto.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?