Twitter

BOFIT: Venäjän markkinat ovat saaneet takaisin menetyksiään

Krimin kriisissä ei ole kuluvalla viikolla tapahtunut kärjistymistä, ja myös Venäjään kohdistettujen sanktioiden taloudellinen merkitys on jäänyt vähäiseksi, mikä on rauhoittanut markkinoita. Rupla on vahvistunut viime viikon keskivaiheilta lähtien, ja suunta on voimistunut viime päivinä, Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos uutisoi viikkotiedotteessaan.

Torstaina 27.3. dollarin kurssi oli 35,45 ruplaa ja euron kurssi 48,95 ruplaa. Ruplan kurssi on nyt samalla tasolla kuin helmikuun lopussa ennen Krimin kriisin puhkeamista. Keskuspankki on jatkanut ruplan tukiostojaan, mutta ne ovat pienentyneet keskimäärin 380 milj. dollariin päivässä.

Myös Moskovan pörssin RTS-indeksi on vahvistunut viime päivinä maaliskuun alun lukemiin.

Rahamarkkinoilla likviditeettitilanne on edelleen kireä. Pankkien välisten markkinoiden korkotaso nousi voimakkaasti maaliskuun alussa Krimin kriisin puhjettua ja keskuspankin nostettua ohjauskorkoaan. Kaikkein yleisimpien eli yhden päivän pituisten luottojen korko kohosi tuolloin pankkien välisillä markkinoilla lähes puolitoista prosenttiyksikköä 6,3 prosentista 7,6 prosenttiin. Suunta on ollut nouseva siitä lähtien, ja tiistaina 25.3. korko oli 8,1 %.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?