Twitter

Venäjä viemässä Krimille Sotshin kisojen varavoimalat

Sotshin olympiakisojen varavoimaloina toimineet siirrettävät kaasuturbiinit voidaan pian siirtää Krimin niemimaalle, kirjoittaa Kommersant. Venäjä haluaa näin auttaa Krimiä sen varalta, että Kiovassa päätetään sähköntoimituksen katkaisemisesta tai rajoittamisesta niemimaalle.

Yhdeksän kaasuturbiinin yhteisteho on 202,5 megawattia, mikä ei riitä turvaamaan koko niemimaan sähkönsaantia mahdollisen energiasaarron oloissa. Varavoimaloiden toimitusaikeista kertoi Kommersantille neljä energia- ja kuljetusmarkkinoiden toimijaa, joiden mukaan päätös voimaloiden toimituksesta on tehty Venäjän johdossa.

Kyseessä ovat Venäjän verkkoyhtiö FSK:n tytäryhtiö Mobilnyje GES:n Pratt&Whitney- voimalat, joista kukin on teholtaan 22,5 megawattia ja painaa 150 tonnia. Ne toimitettiin Sotshin talviolympikisapaikoille varavoimaloiksi joulukuussa, mutta siellä niitä ei ole tarvittu.

Kaasuturbiinit vapautuvat käytöstä viimeistään paralympialaisten päättyessä 16.3., mutta erään lähteen mukaan siirto on tarkoitus tehdä jo ennen Krimin ensi sunnuntaina pidettävää kansanäänestystä Venäjään liittymisestä. Voimalat on määrä siirtää Krimille joko An-124 Ruslan-kuljetuskoneilla tai meriteitse. Sähköyhtiöt ja energiaministeriö eivät kommentoineet tietoja ja Olympstroi kiisti tietävänsä siirtosuunnitelmista.

Kulutuksen ollessa 1,2 gigawattia Krimin omat neljä lämpövoimalaa tuottavat vain kymmenesosan niemimaan tarvitsemasta sähköstä, aurinkovoimalat tuottavat 200 megawattia, muta niiden energiatuotanto on epätasaista.

Luonnollisten monopolien ongelmien instituutin lämpö- ja energia-alan tutkimusosaston Aleksandr Grigorjev ei usko Ukrainan katkaisevan sähkötoimituksia Krimille ainakaan pitkäksi aikaa, koska se tuottaisi Ukrainan omalle energiajärjestelmälle sekä taloudellisia että teknisiä ongelmia. Krim saa sähköä mm. Zaporozhjen hiili- ja ydinvoimalasta, Hersonin hiilivoimalasta ja Kahovkan vesivoimalasta. Grigorjev katsoo varavoimaloiden siirtoaikeiden olevan lähinnä mielenosoituskeino eikä käytännön ratkaisu.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Salasana hukassa?