Twitter

Monthly Archives: joulukuu 2013

Volgogradin aseman iskusta epäillyn tiedot julki

Volgogradin rautatieaseman sunnuntaisen itsemurhaiskun tekijäksi epäillään Mari Elin tasavallan Volzhskista syntyisin ollutta Pavel Petshenkinia, joka käännyttyään aiemmin islaminuskoon oli vuoden 2012 keväällä liittynyt dagestanilaisen taisteluryhmään ja ottanut käyttöön nimen Ansar Ar-rusi.

Lue lisää

Työttömäksi rekisteröityneitä lähes miljoona Venäjällä

Virallisesti työttömäksi rekisteröityneiden määrä nousi joulukuun aikana 4,3 % eli 37 000:lla ja oli 901 600, tiedottaa Venäjän työministeriö. Vuoden alusta työttömyys on supistunut 15,3 % eli 163 100 henkilöllä. Työttömäksi rekisteröityneitä oli marraskuun 2013 lopussa 1,2 % aktiiviväestöstä.

Lue lisää

Venäläisten lainanhoitokulut kasvussa

Venäläisten kotitalouksien lainanhoitokulut ovat kasvussa: kuluvan vuoden II kvartaalilla luotonsaajat kuluttivat lainojensa kuoletuksiin ja korkoihin keskimäärin neljänneksen palkastaan, III kvartaalilla jo lähes kolmanneksen.

Lue lisää

Jälleen kaksi pankkia menetti toimilupansa

Lähestyvästä juhlakaudesta huolimatta Venäjän keskuspankki jatkaa tiukkoja toimiaan pankkimaailmassa. Tiistaina menettivät toimilupansa Rubljovski- ja Askold-pankit. Samalla päätettiin Nizhegorodin alueella toimivan Ellips-pankin saneerauksesta. Keskuspankki haluaa välttää paniikin synnyn tallettajien keskuudessa, kirjoittaa Gazeta.

Lue lisää

Oleskelurekisteröintihuijauksesta rikos

Venäjällä edellytettyä oleskelupaikkakunnalle rekisteröitymistä koskeviin säädöksiin tehdyt tiukennukset astuivat eilen voimaan presidentti Vladimir Putinin allekirjoituksen myötä. Väärennetystä rekisteröintimerkinnästä voi jatkossa saada rikostuomion.

Lue lisää

Kalashnikov haudataan Moskovaan 27.12.

AK-47-rynnäkkökiväärin keksijänä tunnettu Mihail Kalashnikov haudataan sukulaisten päätöksellä Moskovaan sotilashautausmaalle 27.12. eikä jo 26.12. kotikaupunkiinsa Izhevskiin, kuten aiemmin ilmoitettiin, kertoo Udmurtian presidentin Viktor Tshulkovin tiedottaja.

Lue lisää

Öljynporaus Jäämerellä käynnistyi

Gazprom aloitti 20.12. öljynporauksen Prirazlomnajan öljyesiintymällä. Esiintymän hyödyntäminen oli alunperin määrä aloittaa jo vuonna 2005, mutta aloitusta siirrettiin useaan kertaan.

Lue lisää

Hodorkovski saapui Saksaan yksityiskoneella

Perjantaina vankisiirtolasta vapautunut Mihail Hodorkovski lensi yksityiskoneella Saksaan, missä hän armahdusanomuksessaan kertoi äitinsä olevan sairaalahoidossa. Syöpää sairastavan äidin hoitopaikan tarkennetaan sijaitsevan Berliinissä.

Lue lisää

Venäjän Duuma hyväksyi armahdusasiakirjan yksimielisesti

Valtakunnanduuma hyväksyi keskiviikkona Venäjän perustuslain 20. vuosipäivään ajoitetun yleisen armahduksen lopullisessa tekstimuodossaan. Armahdus on parlamentin alahuoneen päätösvaltaan kuuluva asia, jota ei tarvitse viedä liittoneuvoston käsittelyyn eikä vaadi presidentin allekirjoitusta, muistuttaa Infox.

Lue lisää

Ukrainan kaasun hinta halpeni kolmanneksella

Gazpromin ja Naftogaz Ukrainan sopimuksen lisäosa alentaa Ukrainalta perittävän kaasun hinnan 268,5 dollariin tuhannelta kuutiolta, sanoi Venäjän presidentti Vladimir Putin asiakirjan allekirjoituksen jälkeen.

Lue lisää

Janukovitsh pyysi Venäjältä halpaa kaasua

Venäjän ja Ukrainan maidenvälisen yhteistyökomission tänään Moskovassa alkanutta kuudetta istuntoa leimaa pyrkimys saada kaksi vuotta laskussa (2012 11 % ja 2013 14,5 % lasku) ollut tavaranvaihto uuteen nousuun, ilmoittivat maiden johtajat kokouksen alla järjestetyssä tapaamisessa. Ukrainan presidentti Viktor Janukovitshia saattelivat…

Lue lisää

Tuoreimmat 20

Salasana hukassa?