Twitter

Daily Archives: 19/06/2013

Alrosaa ei yksityistetäkään kokonaan

Maailman suurimpiin timantintuottajiin kuuluva Alrosa-yhtiö aiotaan poistaa kokonaan yksityistettävien venäläisyhtiöiden luettelosta. Asiasta kertoi Jakutian johtajan Jegor Borisovin verkkosivu. ”Tällä hetkellä valmistellaan hallituksen määräystä, jolla Alrosa poistetaan yksityistettävien yhtiöiden luettelosta. Keskusvalta jättänee haltuunsa 25 % + yhden osakkeen ja yhtä suuri…

Lue lisää

Savukkeiden hinta nousee 50 % ensi vuonna

Tupakkatuotteiden valmisteveroa aiotaan nostaa vuonna 2014 siten, että savukkeiden hinta nousee 50 % nykyisestä. Valtiovarainministeriö tuo asiaa koskevan lakiesityksen huomiseen hallituksen istuntoon. Valtiovarainministeriö perustelee tointa sillä, että vero tulee nostaa samalle tasolle kuin WHO:n Euroopan alueen maissa. Toinen syy on…

Lue lisää

Jukosin tytäryhtiön ex-johtaja vapaalle jalalle

Entisen Jukos-öljy-yhtiön tytäryhtiö Tomskneftin ex-johtaja Sergei Shimkevitsh on päässyt vapaalle jalalle työsiirtolasta ennen tuomion määräajan päättymistä, uutisoi RIA Novosti. Shimkevitsh tuomittiin vuonna 2011 13 vuoden vapausrangaistukseen 462 miljoonan ruplan kavalluksesta ja rahanpesusta. Tuomiossa huomioitiin edellinen tuomio, jonka Shimkevitsh sai vuonna…

Lue lisää

Moskovan kasakka vie ja valvoo

Moskovassa alkaa lokakuussa 2013 toimia kasakkataksi, tiedottaa Izvestija. Kasakat sijoittavat hankkeeseen itse 5 miljoonaa ruplaa ja toivovat tukea kaupunginhallinnolta. Yhteisönsä tunnuksin varustetuilla keltaisilla Renault Loganeilla ajavat kasakkakuskit pukeutuvat perinteiseen siniseen kasakkaunivormuun ja aikovat samalla valvoa liikennerikkomuksia. He saavat käyttöönsä radiopuhelimet,…

Lue lisää
Salasana hukassa?